lauantai 13. marraskuuta 2010

Gobi, Mongolia

Suuri seikkailu Tsinghis Khaanin jalanjäljillä [osa 2]

Aurinko lapasissa

Kuudentena päivänä matkustimme koko päivän Keski-Mongoliasta Gobin suuntaan. Puuduttavan ajelun kohokohta oli, kun pysähdyimme yhteen Mongolian 360 kylästä ja pääsimme ostoksille kauppaan. Emme ole vielä aikaisemmin maininneet sapuskan määrästä ja koostumuksesta, siitä lisää tekstin lopussa, mutta voitaneen jo tässä vaiheessa sanoa, että menneen viikon ruokavalio oli ollut surkeinta, jota tähän astisessa elämässä on koskaan kokenut. Voi sitä iloa ja riemun pinkeyttä, kun saimme ostaa herkkuja. Kokoelma kaupassa oli tosin kovin rajoitettu mutta ostoskassiimme eksyi sipsejä, suolakurkkua ja suklaata.


Perhostutkija on löytänyt seittipesän Gobin aavikolta

Simppa vessajonossa

Tulevaisuuden unelmia

Matkan varrella näimme useita Ovoo-kivikasoja. Nämä ovat paikkoja, joissa uskomuksien mukaan henget ja esi-isät suojelevat ympäröiviä maa-alueita. Osassa niissä on lippuja, joihin on kirjoitettu pyhiä mantroja. Kun liput ripustetaan ulos, ne aktivoituvat ja niihin kirjoitetut hyvän toivotukset kulkeutuvat tuulen mukana eri suuntiin. Sanotaan, että rukousliput tuovat onnea, pitkän iän ja hyvinvointia lippujen ripustajalle ja heille, jotka ovat niiden läheisyydessä. Pölyisen ja suutakuivaavan matkapäivän lopuksi päädyimme toiseen kylään, johon myös majoituimme yöksi. Ainoa vaihtoehto oli neljän hengen huone, jonne seitsemän ihmistä ahtautui nukkumaaan. Kuski nukkui toisessa kodissaan eli autossaan.


Lippujen tarkoitus on tasapainottaa luonnoelementtejä ripustamalla ne tiettyyn järjestykseen värien mukaan: keltainen, vihreä, punainen, valkoinen ja sininen. Värit kuvaavat maa-, vesi-, tuli-, ilma- ja tilaelementtiä

Värit taivaalla

Seitsemännen päivän aamu valkeni uuden näköisenä, kun yöllä oli satanut lunta. Pikaisen aamupalan jälkeen suuntasimme taas matkaan. Päivän aikana ylitimme vuoriston, johon viime vuosisadalla ollut maanjäristys oli tehnyt autonmentävän solan. Ajoimme taas koko päivän superpomppuista tietä aina pimeäntuloon asti. Perillä meitä odotti jo tutuksi tullut nomadielämä ja kannoimme kamamme jurttaan.


Lumi värjäsi maiseman valkoiseksi

Mongoliassa on maailman matalin asukastiheys

Illalla saimme lipitettäväksemme kamelimaitoteetä, joka osoittautuikin yllättäen varsin hyvän makuiseksi. Samalla tv näytti mongolialaista perinnepainia, jossa nykyään painiasujen rintakehä on paljastettuna. Syy tähän selvisi nopeasti sillä vanhojen rintakehän peittävien painiasujen aikaan kisoihin oli osallistunut nainen, joka oli myös voittanut koko turnauksen. Loppuiltana pääsimme vielä seuraamaan kamelin lypsämistä. Kamelit lypsetään myöhään illalla niiden saavuttua läheiseen aitaukseen, jonne ne saadaan palaamaan takaisin ilta toisensa jälkeen, koska niiden poikaset pidetään jatkuvasti aitauksessa kytkettyinä. Kymmeneltä kamelilta lypsetään noin seitsemän litraa maitoa illassa. Loput maidot kuuluvat poikasille.


Mikä otus tämä on?

Kamelia ramasee

Pingottuneet kyttyrät saavat kamelinkin viehkeään hymyyn. Kamelit voivat juoda kerrallaan kymmeniä litroja vettä ja olla tämän jälkeen juomatta lähes kuukauden

Jo edellisiltana tapaamamme kamelit odottivat meitä seuraavana aamuna kyttyrät tanassa jurttien ulkopuolella. Ilman sen suurempia ohjeita meidät ohjattiin kameleiden kyttyröiden väliin ja matka kohti Khongoryn Els-hiekkadyynejä saattoi alkaa. Nämä hiekkadyynit ovat Mongolian suurimmat, leveyttä niillä on 12km ja pituutta huikeat 100km. Kameliratsastus oli todella verkkaista menoa, kävellen nimittäin pääsee puolet nopeampaa. Toiset ryhmäläiset totesivat kamelikyydin olevan takamukselle hellempää, kuin hevoskyydin, mutta Simo oli asiasta täysin eri mieltä. Asiaan saattoi myös vaikuttaa Simolle annetun kamelin ylipainoinen olemus, jollon jalat sai levittää likimain spagaattiin päästäkseen kyseisen otuksen päälle.


Kamelit odottavat kyydittäviä kuin taksikuskit konsanaan

Venytetty ratsastaja

Mongoliassa on noin 260 aurinkoista päivää vuodessa

Parin tunnin matelemisen jälkeen saavuimme hiekkadyyneille. Jalat kivusta kankeina vääntäydyimme pois tästä jooga-asennosta ja suuntasimme sporttisesti kohti läheistä noin 220m korkeaa hiekkadyyniä. Dyynille kiipeäminen on temppu sinäänsä nimittäin yhden askeleen ottamisen jälkeen olet edennyt vasta noin neljäsosan askeleesta upottavasta hiekasta johtuen. Uuvuttavan 45 minuutin uurastuksen jälkeen saavutimme dyynin harjanteen. Fiilis oli korkealla, jopa niin korkealla, että Lauran aurinkolasit päättivät hajota osiin silkasta ilosta. Pienen lepo- ja kuvaustauon jälkeen juoksimme parissa minuutissa huipulta alas gravitaation ollessa tällä kertaa meidän puolella.


Hikistä kiipeämistä

Loppumetrien tuskaa

Ilo ilman linssiä on kuin...

Kävelyä dyynin harjalla

Simppapomp

Hampaissa narskuvan hiekkaisan lounaan jälkeen vaihdoimme suuremmalle kamelivaihteelle ja löntystimme takaisin telttamajoitukseemme. Lauran kameli hidasteli koko matkan ja jättäytyi muista. Loppupuolen matkasta se ei jaksanut edes nostella jalkojaan, vaan raahasi niitä mielenosoituksellisesti perässään. Loppumetrit kameli tuntui jopa ontuvan, lähinnä ilmeisesti esityksenomaisesti. Sata metriä ennen maalia kameli junttasi jalkansa hiekkaan, alkoi mussuttamaan ruohoa ja päätti olla ottamatta enää askeltakaan. Talon emäntä kävi lopulta raahamassa tämän vastarannan kiiskin muun lauman luo, jolloin myös selvisi, että kamelin jaloissa ei ole oikeasti mitään vikaa. Näin Laura pääsi lopulta turvallisesti takaisin maankamaralle vetelän kamelin luodessa vielä viimeiset syyttävät silmäykset liian painavaan taakkaansa. Simo koki kameliratsastuksen sen luokan kipu-urheiluksi, että päätti olla ratsastamatta kamelilla enää ikinä tässä elämässä.


Takaisin kotijurttaan

Seurueen hitain kameli ja nopein kuski

Pitkät jalat

Jotta UAZin takapenkki ei tulisi liian tutuksi, myös yhdeksäs matkapäivä piti sisällään muikean määrän penkinkulutusta. Lopulta pääsimme perille Flaming Cliffs-kivimuodostelmalle. Paikalta on löydetty viime vuosisadalla valtava määrä dinosaurusten luita ja fossiileja, jotka on viety Ulan Batorin luonnontieteelliseen museoon ja muihin museoihin ympäri maailman. Tuuli oli tässä vaiheessa niin reipas, että reggae-peruukkimme meinasivat irrota päästä. Ja tämä reipas tuuli toi myös mukanaan hiekkamyrskyn, jonka johdosta loppuilta meni varsin tiiviisti jurtan sängyillä lepäillen ja maitoteetä juoden.


Tukka hyvin, kaikki hyvin

Dinosaurusten hautuumaa

Tolppien kohtaaminen vol.2

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämä matka. Oli aika suunnata takaisin kohti Ulan Batorin sykettä, tosin ajomatkaa tulisi olemaan edessä vielä vajaat kaksi päivää. Kuskimme Ulrzi oli erehtynyt edellisenä iltana "konferenssiin", jonka johdosta hänellä taisi olla aamulla pää hieman kipeä. Pieni Kankkusen Juha olkapäällä oli hänen sitten mukava startata auto aamulla ja viedä reippaat turistit katsomaan auringonnousua läheisille kallioille. Tässä vaiheessa jo rakkaaksi kutsumamme UAZ-automme oli selvinnyt tähän asti ilman sen suurempia ongelmia mutta tämä päivä tulisi olemaan erilainen. Todella erilainen. Eksyimme parin tunnin ajaksi Mongolian aroille, autosta puhkesi rengas kaksi kertaa ja hetken ajan olimme jopa ilman ajovaloja pilkkopimeässä. Lopulta löysimme perille, nukuimme yön yli ja ajoimme koko seuraavan päivän takaisin Ulan Batoriin.


Salon Simón huoltaa rasittuneet jalkasi niin kotona, kuin matkan päälläkin

Reissu oli kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen kokemus. Jo olosuhteet olivat haastavuudessaan ja rankkuudessaan elämys puhumattakaan maisemista ja paikoista, joissa vierailimme. Pääsimme reissulla tutustumaan läheisesti nomadielämään, heidän tapohinsa ja kulttuuriinsa asuessamme yhtä yötä lukuunottamatta perheen kanssa jurtissa. Täytyy kyllä todeta, että mongolialaisten nomadien kyky selvitä huopateltassa olosuhteissa, joissa maata ei voi viljellä millään tavoin ja jossa sää vaihtelee +40 asteesta - 40 asteeseen, on uskomatonta ja hatunnoston arvoista.


Auringonnousujoogaa

Simo syleilee kauan kaivattua asfalttitietä Ulan Batorin taajaman alkaessa

Koko porukka 11 päivän hiet niskassa takaisin hostellilla

Sylvia, Ruland, Tom and Sacha: Kiitos. Danke. Thank You. ありがとう。

Laura ja Simo


Satunnaisseikkailijat

Lisäksi yleisesti kerrottakoon matkasta seuraavaa:

Ruoka

Mongoliassa maaseudun ihmiset elävät pääasiassa omavaraisesti karjansa liha- ja maitotuotteilla. Ravinnoksi hyödynnettävät eläimet ovat lammas, vuohi, jakki, hevonen, kameli ja lehmä. Porsaanfilee ja kanankoipi eivät Mongoliassa tarkene. Ainoat helpohkosti saatavat ja edulliset vihannekset ovat peruna, porkkana, sipuli ja kaali. Näiden lisäksi jauhoista kokataan muun muassa nuudeleita ja pannukakkua, joka siis tässä tapauksessa on vain jauhon, veden, suolan ja rasvan kuiva littana sekoitus. Unohtakaamme siis kermavaahdot ja mummon mansikkahillot. Ainoa juoma tuntuu olevan tee, joka useimmiten sekoitetaan maitoon. Parhaimmillaan ateriamme koostui näistä kaikista kasvisruoka-aineista, pahimmillaan pelkistä perunoista ja nuudeleista.


Nuudelia tällä kertaa keidon muodossa

Ruoka-ajat olivat yleensä varsin erikoiset. Aamiainen nautittiin aikaisin aamulla, lounas yhden jälkeen ja illallista sai odottaa usein kahdeksaan asti, minkä jälkeen menimme heti nukkumaan. Välipaloja ei tarjottu, joten tämän kevyen kasvisruokavalion aikana vatsassa kurni useasti. Maitoteetä tarjottiin ainoana juomana joka paikassa monta kertaa päivässä. Kohteliaana juomasta oli vaikea kieltäytyä, joten laktoosiintolerantikon pierunhajuinen painajainen oli valmis.


Meijeriltä maistuvat raksut olivat usein tarjolla teen kanssa

Tee nautittiin pienistä soppakupeista

Teehetki jurtassa

Hygienia

11 päivän aikana meille ei tarjottu ensimmäistäkään peseytymismahdollisuutta. Ainoan "pesumahdollisuuden" saimme vieraillessamme jäisellä joella. Savettisuihku olikin käytännössä ainoa puhdistautumiskeino. WC:ssä saimme välillä kokea jännittäviä hetkiä tasapainoillessamme ohuilla ja jäisillä puulankuilla ammottavan kakkakuopan päällä.


Viiden tähden wc

Matkustus ja asuminen

Näiden 11 päivän aikana istuimme autossa kymmeniä tunteja. Mongolian karttaa ja teiden kuntoa katsomalla asia valkenee helposti sillä matkanteko on hidasta ja pomppuista. Auton sisäkatto on vuorattu pehmusteilla, joten suurimmat pomput voi kivasti lennähtää kattoa vasten. Valokuvaus- ja wc-taukoja sai aina kun halusi, eikä auton lämmityksessä säästelty, joten välillä matkaa tehtiin kirjaimellisesti hiki hatussa.


Kesärenkailla jäisillä teillä

Kovimmat meistä pystyivät lukemaan pomppivassa autossa

Asuimme nomadiperheiden vierasjurtissa, joissa yleensä oli viisi sänkyä. Kuuden hengen seurueella tämä tarkoitti luonnollisesti sitä, että yksi pääsi vuorollaan nukkumaan lattialla. Jurttien sängyt on tehty korkeintaan 165cm pitkille ihmiselle, joten pitkäkoipisemmat saattavat kokea pienimuotoista tilanahtautta. Jurtat lämmitetään yleensä illalla ja aikaisin aamulla, joten yön pimeimpinä tunteina kylmyys tunkeutui syvälle luihin ja ytimiin.


Hiekkamyrskyn aikana piileskelimme tässä jurtassa

Tyttö jurtan ovella

4 kommenttia:

  1. Tuosta ruokapuolesta pitikin kysyä. Oliks isäntäväki kummissaan kun ilmoititte, että ei eläintä kiitos? Tai onko kasvissyönti tuollapäin ylipäätään tuttu käsite muuten ku matkailijoiden keskuudessa?

    Ja hyvää Kiinaa sit vaan! Takasin sitte Puolueen jäsenkirja kourassa...

    VastaaPoista
  2. Kyllä meitä Mongoliassa käymättömiä hivelee tällainen sanallinen ja kuvallinen tykitys "tuulitukkien" taholta. Jälleen kerran voimme todeta, että suhtaudutte eteen tulevaan elämään ihailtavan reippaasti, ettekä anna pienten asioiden (ruoka, hygienia, wc-olot, yms...) häiritä, vaan nautitte sen hetken elämästä. Kyllä sitä ehtii taas joskus tulevaisuudessa kloorinhajuisen Idon päällä istuskellessaan ihmetellä 5-kerroksista, kuviopanettua Emboa ja sen turhaimaisuutta, tai ihanuutta. Kuvanne ovat tosi upeita, hauskoja ja kertovia. Kimmo

    VastaaPoista
  3. Rupesin muuten tässä päivänä muutamana funtsaamaan semmosta, että tyypit elelee jollain ihan eri aikavyöhykkeellä. Enkä siis tarkota noita GMT-hässäköitä, vaan silleen toisessa ulottuvuudessa. Minä kun matelen täällä omassa sfäärissäni vaikkapa viikon pari, niin teiltä ehtii sinä aikana tulla infoa paikan vaihdoksesta vaikka kuinka monta kertaa, ja joka paikassa ootte viettäneet viikon pari. Tässä on nyt joku omituinen aika-inversio-perversio. Siis kun jolkottelette siellä läskeillä kameleilla ja kurvailette Arojen Corvetella ykstoista pallon pyörähdystä, se onkin täällä pari päivää. Mutta silti aika täällä kuluu taatusti hitaammin ku siellä. Tokihan nyt jos kalenterista katsoo, on täälläkin varmaan elelty samat 11pv, joka pistääkin miettimään, että voiskohan tää aika-avaruusvääristymä majailla jollakin tapaa meikäläisen kajuutassa. Mutta en kyllä oikeen usko. On se kuitenkin aika paljon luotettavampaa, että Suomen ja vaikkapa Mongolian välillä on jotain kieroilua tässä aikahommelissa. Joo! Siis tää on niinku käänteinen propellilentsikka, semmonen jollaisia oli lapsena. Gumminauhalla toimiva. Se gumminauhahan on ensin semmosella tiukalla sykkyrällä, ja sitten kun se lentsikka ampaisee matkoihinsa, se oikenee pitemmäksi vyyhdiksi. Tässä tapauksessa siis teidän idän pikajunat ja kulkukoirat ja jurtanmötikäiset ja kameliratsastukset (lamellikaksostukset) on aluksi ihan normaalissa rennonletkeässä aikaolotilassaan, mutta sitten ne saapuu meikäläisen mieliin ja kieliin semmosella tiukalla sykkyrällä ihan peräkkäin. Siinä sitten vierekkäin ihmettelen tätä löysänä ja pitkänä lepsuttelevaa Suomiaikakuminauhaa ja tiukalla sykkyrällä lyhkäsenä ja pinkeänä irvistelevää Idän Ihmeet -kuminauhaa. Mä keräilen ne kaikki tohon pöydällä napottavan kynäpurnukkaisen ympärille, voin sitten siitä aina pällistellä pikakelauksella, mitä siellä on puuhailtu.

    VastaaPoista
  4. Voe Panu. Mutta ei siitä sen enempää.

    Muistot kiidätti mukavasti Himalajalle kun luin pakkasen liukastamista lankuista kakkakuopan päällä :)

    Unohtumattomia kokemuksia ja upeita kuvia! Jatkakaa samaa rataa.
    Tiina

    VastaaPoista