maanantai 24. tammikuuta 2011

Mekong Delta, Vietnam

Vyölaukkuturistit Ripsa ja Kale Yli-Puikkonen ryhmämatkalla

Kale diggailee veneajelusta

Saigonissa olon jälkeen ajattelimme, että alkaa olla aika karistaa vihdoin Vietnamin pölyt jaloista muutaman päivän sisällä. Koska kuitenkin halusimme piipahtaa Mekong-joen suistoalueella, ostimme kolmen päivän valmismatkan. Saimme järjestettyä siinä samassa kätevästi venekuljetuksen myös Kambodzaan jokea pitkin.


Paikallisia jokiasumuksia

Lähdimme urheasti tälle massaturismiretkelle keskiviikkona 12.1 kukonlaulun aikaan. Kuten arvasimme etukäteen, ryhmä oli suuri ja mukana oli kaiken ikäisiä aina pikkulapsista seniileihin. Reissu tuskin tulisi siis olemaan täynnä vauhtia ja vaaratilanteita. Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen pysähdyimme joen rantaan My Thonissa ja otimme veneen kohti läheisiä saaria. Siellä tepsuttelimme kiltisti ryhmän mukana, koska opas oli uhkaillut, että jos emme pysy ryhmässä, joudumme uimaan takaisin rantaan. Siinä sitten ihmettelimme paikallisia asumuksia oppaan päivitellessä meille, että kuinka me länsimaalaiset kermapyllyt emme varmasti koskaan ole nähneet sellaisia köyhien ihmisten koteja. Jatkoimme matkaa oppaan vouhottaessa ja vilkuillessa kelloaan sekä huudellessa komentojaan siitä, milloin saa valokuvata ja milloin ei. Kyllä setä. Anteeksi setä.


Oppaamme paasasi suu vaahdossa ja näytti nauttivan avoimesti omasta esiintymisestään. Keikarin suu meni mutruun vasta, kun mikrofoni ei myöhemmin toiminut ja piti olla hetki hiljaa

Ahkerat duunarimehiläiset askartelevat turisteille hunajaa

Ensimmäiseksi vierailimme mehiläisfarmilla. Maistoimme noiden pimppareiden valmistamaa herkullista hunajaa ja ryystimme kupposet teetä. Otimme farmilla myös huikat yököttävästä cocktailista, jonka aromit olivat peräisin ympäripäissään lilluvista käärmeistä. Tätä yrjötystä valmistetaan hartaasti kaksi vuotta, kunnes kirkkaaseen alkoholiin upotetut käärmeet ovat värjänneet nesteen kellertäväksi ja litku on valmis nautittavaksi.


Lyhyen teehetken aikana hunajapullomme korkin kimppuun hyökkäsi useita soturimehiläisiä, ajatuksenaan hakea ryöstetyt hunajat takaisin

Ensimmäinen paukku tekee kuulemma iloiseksi, toinen vahvaksi, kolmas voittamattomaksi ja neljäs vie jalat alta. Me joimme vain yhdet paukut, joten totuus jäi selvittämättä

Käärmeiden ja mehiläisten jälkeen teimme pienen souturetken palmujen varjostamassa kanaalissa. Opas oli uhkaillut, että kanaalissa asustaa krokotiilejä, joten kädet täytyy ehdottomasti pitää veneen sisäpuolella, jotteivat ne tulisi syödyksi. Tämän turistien älykkyyttä aliarvostavan keikarin jutut paljastuivat pian palturiksi ja ymmärsimme sen, miksi hanskat kannattaa pitää visusti kaukana laidoista. Kapea kanaali oli nimitäin niin raskaasti kansoitettu turistien toimesta, että käpälämme murskautuisivat alta aikayksikön muiden veneiden runttauksessa.


Täällä krokotiilit linttautuisivat hengiltä alta aikayksikön

Vauhdilla kohti uusia asiakkaita

Tämän äärimäisen autenttisen soutumatkan jälkeen vierailimme kookoskarkkitehtaalla ja näimme, kuinka namit valmistuvat pikapikaa näppärien namusetien ja -tätien kätösissä.


Mekong-joen suistoalue on kuuluisa näistä herkullisista jookoskookosmelleistään

Hintavan lounaksen jälkeen menimme vielä katsomaan perinteistä Vietnamilaista musiikkiesitystä ja maistelemaan trooppisia hedelmiä. Hedelmät olivat hyviä ja musiikki kuulosti perinteiseltä kissanhännänvenytykseltä.


Ukkeli soittaa skebaa

Esityksen jälkeen palasimme veneellä My Thon maan kamaralle ja ryhmä hajaantui sen mukaan, monen päivän retki kullakin matkalaisella oli kyseessä. Otimme bussin kohti Can Tho nimistä suurehkoa kaupunkia, jossa majoituimme yöksi hotelliin. Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin ja lähdimme kohti kelluvia markkinoita, jossa paikalliset myyvät veneistään ja laivoistaan pääasiassa vihanneksia ja hedelmiä.


Äidin banaanibisnes ei oikein huvita

Tiedät, mitä voit ostaa veneestä, tolppaan kiinitetyn vinkin avulla

Tukkumyyntinä 10kg:n erissä muun muassa porkkanaa, perunaa, sipulia ja kaalia

Markkinoiden jälkeen suuntasimme nuudelitehtaalle eli maatilalle, jossa riisistä valmistettiin nuudeleita antiikkisin tavoin. Kun vielä tämän jälkeen veneilimme riisitehtaalle, joka olikin suljettu, alkoi päivän turistianti tursuta jo korvista. Iltapäivällä istuimme sitten muutaman tunnin bussissa, jonka päätteeksi matkustimme Mekong-jokea pitkin pari tuntia. Näimme joenvarren asumuksia, vilkuttelevia lapsia ja auringonlaskun, joka värjäsi taivaan pinkin väriseksi. Majoituimme Chau Dociin yöksi.


Riisilettu paistuu noin 20 sekunnissa

Aurinko kuivattaa letut leikattavaksi

Valmiiksi siipaloituja riisinuudeleita

Punainen iltataivas

Kolmas retkipäivä alkoi myös ennen, kun oli ehtiny hädin tuskin silmiään ummistaa edellisen päivän jäljiltä. Kuuden aikaan olimme jo tekoterhakkaina bussissa matkalla kohti kelluvaa kalafarmia. Mekong-joelta viedään noin 18 000 tonnia vuosittain kissakalaa Euroopan ja Amerikan markkinoille jäisinä pakastinfileinä. Uutena uutukaisena ideana on viime vuosina ollut myös alkaa valmistaa farmien kaloista saatavasta kalarasvasta biodieseliä. Kilosta kalarasvaa saadaan litra biodieseliä. Pääsimme osallistumaan tähän sensaatiomaiseen kalafarmitoimintaan heittelemällä koiranruokapapanoita muistuttavia pimpuloita kaloille. Miu.


Hymy herkässä

Kissakalan kaverit

Yhdeksän aikaan aamulla oli tullut aika jättää jäähyväiset Vietnamille. Astuimme pikaveneeseen, joka kuljetti meidät aina Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin asti.


Saviruukuissa paistettiin maistuvia kookoskakkusia

Laura ja Simo



Plussat ja miinukset Mekong Deltan alueesta

+ hyvää hunajaa

- kaikki muu















Jokirosvot
 
Tulva-aikana joen pinta saattaa nousta tai saattaapi olla nousematta


Vietnam pähkinänkuoressa

- Turismi kasvaa maan joka kolkassa valtavalla vauhdilla
- Väestönkasvu Vietnamissa on maailman suurimpia ja huomasimme, että tila alkaa olemaan kortilla
- Aitoa koskematonta luontoa ei taida enää suuremmin olla, paitsi muutamassa pienehkössä kansallispuistossa
- Mopolla kulkee koko kansa, välillä jopa koko perhe samaan aikaan
- Tiet ovat paikoittain todella huonokuntoisia ja matkustaminen on tuskallisen hidasta
- Kadun ylittäminen vaatii vain ja ainoastaan kylmät hermot sekä tarkkaavaiset silmät, avainsanana on savolaistyyppisesti liikkeiden sulava hitaus
- Tingi kaikesta, paitsi ruoan hinnasta ja laadusta
- Ihmiset eivät olleet niin ystävällisiä, kuin olimme odottaneet. Aamuisin he ovat usein energisia mutta iltaa kohden vire vähenee todella nopeasti... toisaalta ei ole ihme että hieman voi väsyttää, kun töitä tehdään noin 12 tuntia päivässä viikon jokaisena päivänä
- Vietnam on kovin länsimaalaistunut ja alkuperäistä kulttuuria näkee harvemmin
- Kiitos Amerikan sodan (?), kansan keski-ikä on pitkälti alle 30 vuotta
- HALPA MAA!!


Infrastruktuuri kehittyy huimaa vauhtia

2 kommenttia:

  1. Hyvä, hyvä tuulitukat ! Taas on verbaalinen taso palautunut ja hyvistä kuvista saamme jälleen kerran nauttia. Toivottavasti tulitte käärmepaukusta iloisiksi ? Mekong-delta alue on todellakin ylimainostettu, mutta toivottavasti saitte nauttia elefantti-kalaa. Reipasta ja iloista mieltä seuraaviin haasteisiin. Kimmo

    VastaaPoista
  2. Vai Kale...
    Sen näköinen oli kaveri että menny riisinuudelit väärään osoitteeseen... :)
    Näitä juttuja on kyl mukava lukea ja kuvia katsella, mutta vaikee kommentoida....ku ei oo vahvin laji allekirjoittaneella tämä kirjallinen ilmaisu.
    Muuta ku hywiä jatkoja!
    \,,/
    tiuca

    VastaaPoista