perjantai 18. maaliskuuta 2011

Wat Suan Mokkh (osa 2), Thaimaa

Lauran päiväkirja - Mielen tarkkailua

Buddhalaisen elämän pyörän edessä

27.2 Saapumispäivä

Saavuimme temppelialueelle kolmen aikaan päivällä. Rekisteröitymisen jälkeen meidät ohjattiin Simon kanssa eri suuntiin, koska miesten ja naisten vierastalot ovat eri paikoissa. Sain oman huoneen, joka oli kaikessa karuudessaan ja yksinkertaisuudessaan sitä, mitä retriitin infosivuilla oli luvattukin. Hieman karmivalla tavalla betonihuone kalteroitune ikkunoineen muistutti vankisellejä, joita olen nähnyt Auschwitzissä ja Kambodzassa. Yritin olla ajattelematta näitä puistatuksia aiheuttavia ajatuksia. Koska retriitin oli määrä alkaa vasta seuraavana päivänä, päätin fuskata ja petasin itselleni sängyn retkityynystä ja makuupussista. Puisen tyynynkalikan siirsin sivummalle. Hyttysverkon kiinnityksen askartelin eripituisista narunpätkistä, ripustin kattoon ja asettelin olkimattoni alle, jotta huoneessa asusteleva fauna ei yllättäisi yön pimeydessä. Tuokion jälkeen askeettinen huoneeni näytti jopa kotoisalta. Eri kokoisten matojen lisäksi huoneessani vietti aikaa suuri täplikäs lisko ja iso hämähäkki, jonka seitin osin rikoin vahingossa käveltyäni siitä läpi. Yöstä ei siis ollut tulossa ollenkaan yksinäinen, vaikka aluksi saattoi siltä tuntua. Majoittautumisen jälkeen loppupäivä olikin sitten pitkästyttävältä tuntuvaa luppoaikaa. Ennen nukkumaanmenoa kävin vielä suihkussa, joka toteutui puutarhaletkun avustuksella lepakoiden tirkistellessä toimitusta katosta riippuen. Yhdeksältä olin jo sängyssäni.


Naisten vierastalo

Lisko ystäväni

28.2 Ilmoittautumispäivä

Nukuin suhteellisen hyvin olosuhteisiin nähden viime yönä. Heräsin viiden aikaan, kokosin kimpsuni, jonka jälkeen tapasimme Simon kanssa infossa. Marssimme auringonnousun aikaan retriittikeskukseen puolen tunnin verran. Pitkän ohjekirjan lukemisen ja lyhyen haastattelun jälkeen panttasimme passimme ja maksoimme osallistumismaksun noin 50€, jonka jälkeen sain avaimen huoneeseeni. Huone oli lähes identtinen edellisyön huoneen kanssa. Ainoa ero löytyi sänkymateriaalista. Kun edellinen oli puuta, on nykyinen betoninen. Lyhyen testauksen jälkeen tiesin, että selkärankani ja häntäluuni eivät tulisi kestämään alustaa. Ajattelin kysäistä myöhemmin, jos jossain olisi ylimääräinen patja. Pyydystin myös yhden torakan ja vein sen ulos. Kaiken tappaminen retriitillä, mukaanlukien hyttyset ja muut hyönteiset, on kielletty. Majoittautumisen jälkeen kävin hakemassa tyynyjä ja meditaatiopallin ja vein ne meditointihalliin. Niiden päällä tulisin vielä viettämään tuntikaupalla aikaa.


Huoneeni

Keskipäivä oli vapaata aikaa, jonka vietin Simon kanssa syöden viimeisiä suklaita, koska kaiken ruoan pitäminen huoneessa ja ylimääräinen syöminen kuuluu myös kiellettyjen listalle. Eniten retriitissä jännittää tällä hetkellä syöminen. Päivässä on vain kaksi ateriaa klo 8.00 ja 12.30. Sen jälkeen täytyy olla 19 tuntia syömättä. Edessä on siis paaston ajat ja näläntunteen kestäminen ja hyväksyminen. Myös selän kestäminen mietityttää. Lisäksi väsymyksen kanssa pitäisi tulla elämään. Yössä ehtii nukkua vain noin kuusi tuntia.

Halusin ottaa osaa retriittiin kokeakseni jotain uutta ja koetellakseni fyysisiä rajoja. Toivon, että retriitti toisi apua negatiivisten tunteiden, kuten ahdistuksen, tyytymätömyyden ja jännityksen, hallintaan. Epäilen, että olo saattaa muuttua tukalaksi tunteja kestävien meditaatioiden aikana, jos keskittyminen ei onnistu. Olo saattaa myös myös tuntua ajoittain tylsistyneeltä ja koko meditaatio hyödyllisyyttä saattaa alkaa epäilemään. Nyt olen uteias ja odottava. Olisikohan pitänyt sheivata ennen tänne tuloa? Nyt se ei enää onnistu, koska kaunistautuminen on kielletty. Dödön käytöä en aio kyllä lopettaa.

Iltapäivällä kokoonnuimme ensimmäistä kertaa meditaatiosaliin, missä apotti piti puheen. Tämän jälkeen tutustuimme paikkoihin ja meille selvitettiin alueen rajat, joiden sisällä meidän piti visusti pysyä. Alue ei ole kovin suuri, ehkä vain noin muutaman hehtaarin. Tämän jälkeen oli vuorossa teehetki, jossa juttelin viimeiset sanat Simon kanssa. Miehet ja naiset on jaettu eri rakennuksiin asumisen suhteen, eikä vastakkaisen sukupuolen asuntolan edessä saa lorvia. Jako on laajennettu myös meditaatiohalliin ja ruokalaan, missä miehille ja naisille on myös omat puolensa. Molemmilla sukupuolilla on myös omat kuumat lähteensä, missä voi käydä keittäytymässä. Olkapäät ja polvet tulee olla peitettynä, eikä kireita vaatteita saa käyttää. Jopa vihjaileva venyttely on kielletty, mitä se sitten ikinä onkaan. Pariskuntien ei tulisi sääntöjen mukaan pitää katsekontaktia eikä tulla liian lähelle. Kaikki nämä siksi, ettei meditointi ja itsetutkiskelu häiriintyisi vastakkaisen sukupuolen viehätysvoimasta. Miljoonien muiden kieltojen joukossa myös päiväkirjan kirjoittaminen on kielletty, jottei se häiritsisi keskittymistä tai helpottaisi oloa, kun ajatuksia saa purkaa paperille. Tästä säännöstä päätimme poiketa yhteistuumin Simon kanssa.


Meditaatiohalli

Ennen virallisen hiljaisuuden alkua kävin dippaamassa itseni kuumaan lähteeseen. Vesi oli niin kuumaa, että ihoon sattui. Rakkuloiden pelossa en viettänyt lammessa liian kauaa aikaa mutta lihasrentoutuksen tunsi heti. Uinnin jälkeen pitikin sitten kipittää takaisin meditaatiosaliin, jossa kerrattiin vielä säännöt. Aurinko oli jo laskenut ja istuimme pimeässä luonnon äänien säestäessä Dhamman puhetta. Tunnelma oli hieman jopa mystinen. Tosin kuumaa uimareissua seurasi nyt iso jälkihiki ja nahkeaa oloa ei helpottanut se, että olin unohanut laittaa hyttysmyrkkyä. Lisäksi selkäfileeni kramppasi, koska en ole tottunut istumaan selkä suorana, ja jalkani puutui pahasti. Sen verryttely osoittautui harvinaisen vaikeaksi, koska en voinut suoristaa sitä, ettei jalkapohjani olisi osoittanut puhujaa kohti. Tämä koetaan nimittäin erittäin epäkohteliaaksi eleeksi.

Huoneeseen palattuani metsästin vielä päivän toisen torakan sekä miniskorpionin ja kiikutin heidät ulos. Paikkahan on varsinainen hyönteistarha.

1.3 - Päivä 1

Kellon kilkutus herätti minut sarjasta satunnaisia torkahduksia. Sain edellisenä iltana joogamaton lainaksi, kun kysyin, joska selkävammaiselle olisi tarjolla jonkinlaista patjaa. Matto näytti aluksi hyvältä mutta olikin varsin töyssyinen. Illalla meni puoli tuntua löytää asento, joka ei tuntuisi epämukavalta. Lopulta onnistuin ujuttamaan itseni puoliksi patjan päälle ja puoliksi ulos. Laitoin meille annetun viltin tyynyksi, koska puinen puukalikkatyyny ei pysynyt ilmatäytteisen joogamaton päällä (voi harmi..) ja nukuin ilman peittoa, koska en halunnut fuskata ja ottaa omaa makuupussiani käyttöön.

Aamumeditaatio tapahtui pimeässä. Aamut ovat kuulemma parasta meditointiaikaa, koska silloin on virkeimmillään. Epäilen hieman. Kello 4.30 en tuntenut oloani kovin virkeäksi. En pystynyt keskittymään ensimmäiseen meditointiin mitenkään. Miten meditoidaan? Kukaan ei antanut ohjeita. Piti vain istua hiljaa. Edessä olevan selkää pitkin kävelee suuri hämähäkki. Viihdytän itseäni odottamalla, milloin nainen saa hepulin hämähäkin huomatessaan.

Istunnon jälkeen alkoi joogatunti. Opettajan tyynnyttelevä ääni antoi ohjeita hengittämiseen ja rentoutukseen: "Rentouta maksa ja munuaisesi sisään ja uloshengityksessä." Miten ne rentoutetaan!? "Rentouta keuhkosi ja sydämesi." Mitä tapahtuu, jos rentoutan sydäntäni liikaa..? Pidin heti joogaamisesta. Oli paljon helpompi keskittyä olemaan tässä hetkessä, kun keho ja mieli pysyi liikkeessä. Ainoastaan silmämunien pyörittely tuntui epämukavalta.

Jokainen osallistuja sai valita eilen jonkin päiväaskareen. Minun tehtäväni on lakaista asuntolan sisäänkäynti aamiaisen jälkeen. Lakaistessa minun pitäisi myös meditoida ja keskittyä kuulemma harjan päähän joka vedolla...vain silloin olen läsnä tässä hetkessä...

Myöhemmin aamupäivällä harjoitelimme meditointikävelyä, joka menee kutakuinkin seuraavasti: 1. Nosta jalka ilmaan, 2. Siirrä se eteen, 3. Kosketa maata, 4. Liiku eteenpäin. Muistaakseni olen harjoitellut tätä samaista asiaa noin 29 vuotta sitten. Harjoittelun jälkeen etsimme jokainen itsellemme paikan, jossa suoritimme kävelymeditaatiota aikamme. Kävelymeditaatio tuntuu ihan leppoiselta hommalta istumismeditaatioon verrattuna.

Vapaa-aikaa täällä ei ole juuri ollenkaan. Lounaan jälkeen on tunnin tauko, jonka vietin yrittäen ottaa huoneessani päivänokosia hien valuessa otsalla. Oma huone on ainoa paikka, missä saa maata. Ulkona ruohikolla tai meditaatiohallissa se ei ole sallittua. Mitä, jos nukahdan enkä herää kellonsoittoon? Kelloa soitetaan aina, kun osallistujien halutaan palaavan mediaatiosaliin eli aamuisin ja 15 minuuttia ennen meditaatioiden alkua useita kertoja päivässä.


Asuntolan käytävää, jonka lakaisemiseen osallistuin

Päivä ei tunnu loppuvan ollenkaan vaan jatkuu ja jatkuu. Ohjelmassa on aina vain lisää meditointia ja keskittymistä. Istumisen aikana tuntuu samalta, kuin matikan kaksoistunneilla vuosia sitten. Loputtoman pitkäveteistä ja tylsää. Tai, kuin istuisi jälki-istunnossa. Sen olisinkin tosin ansainnut. En voinut nimittäin mitään sille, että minua alkoi naurattamaan, kun vieressäni istuva kaikista fanaattisin meditoija kumarsi munkin saapuessa paikalle juomapulloansa päin lyöden siihen samalla päänsä. Jälki-istuntoa pahoista ajatuksista ja vahingonilosta siis.

Päähän on alkanut sattumaan ja tuntuu, että tässä ei ole mitään järkeä. Ahdistaa. Välillä kaikki tuntuu jotenkin koomiselta, välillä aivopesulta ja välillä mielenkiintoiselta ja rentouttavalta. Ei oikein tiedä, mitä koko retriitistä ajattelisi. Miksiköhän aloittelija laitetaan näin haastaviin olosuhteisiin (samat kuin munkeilla) ja meditoimaan 9 tuntia päivässä? Lisäksi koko ohjelma kestää 16 tuntia päivässä, aamusta iltaan. Aika menisi nopeammin, jos saisi edes tehdä jotain vaikka käsillään. On omituista, kun Simo kävelee ohi vilkaisematta. Se naurattaa mutta siitä tulee myös surumielinen olo. Ajatteleekohan hän minua?

2.3 - Päivä 2

Aamu alkoi täysin unentokkurassa. Mietin aamumeditaation aikana lähinnä, miten voisin nukkua istualleen huomaamatta ja kellahtamatta meditatiopallilta alas. Jooga piristi taas oloa, vaikka aiheuttaakin hetkellistä pääsärkyä sen vuoksi, että päätä roikotetaan ylösalaisin. Aamupalan jälkeen olisin halunnut mennä nukkumaan mutta lakaisu vie aikaa noin tunnin verran. Oman siivousalueeni siistimisen lisäksi autoin lakaisussa myös suomalaista tyttöä, koska hänen alueensa oli kohtuullisen työläs. Siivouksen jälkeen ehti ottaa vain pikaisen kylvyn ennen pallille palaamista. Puolen päivän aikaan päätin olla olematta liian ankara itselleni. Jos meditointi ei onnistu, saa mieleni vaeltaa ihan rauhassa omiin ajatuksiinsa. Itseänsä ei voi pakottaa. Lopulta seurasin vain hyppyhämähäkin edesottamuksia. Huomasin, että yksi paikka on tyhjillään. Joku on lähtenyt jo pois.


Kylpeminen tapahtuu heittämällä vettä päälle sammiosta. Saronkia tulee käyttää aina

Retriitillä on ihmisiä, jotka tuntuvat ottavan homman liian vakavasti. He tuijottavat ilmeettömänä tyhjyyteen ja kävelevät ylihitaasti keskittyen joka askeleeseensa. He yrittävät olla hipihiljaa, aivan kuten elämisestä ei saisi kuulua elämisen ääniä. He ovat kuin aaveita. Luulisi tämän olevan aivoille äärimmäisen raskasta. Luulen, että osa on tullut tänne pakoon länsimaisesta oravanpyörästä aiheutuvaa stressiä. Tämä on hyvä paikka rentoutumiseen ja hiljentymiseen. Simolta sain tänään pienen hymyn. Onkohan sillä kivaa täällä? Luulen, että sen mielestä tämä on jonkinsorttista hihhulointia. Tosin kyseessä ei ole mikään sen kummempi uskonnollinen hurmosleiri, vaikka buddhalaisia opetuksia kuuntelemmekin. Pääosassa on meditointi, joka on vain oman hengityksen tarkkailua kaikessa yksinkertaisuudessaan. Hengityksen kautta ihminen pystyy rauhoittamaan oman kehonsa ja näin myös vaikuttamaan omaan mieleensä. Ideana on siis seurata sisään-ja uloshengitystä sekä samalla tyhjentää mieli kaikista ajatuksista. Kuulostaa helpolta mutta on äärimmäisen vaikeaa. Ajatukset vain tulevat. Aika tuntuu menevän täällä hukkaan. Nälkä, väsymys ja hiljaisuus eivät ole läheskään niin hankalia kestää, kuin aluksi kuvittelin. Vaativinta on keskityminen. Tuntuu, että kapasiteetti ei riitä.

Iltaisin ohjelmassa on ryhmäkävelymeditaatio, joka on mielestäni vain yliväsyneen hoipertelua pimeässä. Tänään pientä adrenaliinia toi kuitenkin iso (7cm) hämähäkki, joka tepasteli kaula-aukossani. Voi herraisä. Illan viimeinen istunto menikin sitten neuroosien vallassa, kun tunsin milloin minkäkin ötökän kiipeävän milloin missäkin.

Illalla tuli heikko hetki ja piileskelin pimeässä tien sivussa odotellen Simoa. Ajattelin kysäistä häneltä, että mitä mieltä hän on tästä retriitistä. Pitäisikö jatkaa vai lopettaa kesken. En kuitenkaan nähnyt häntä. On siis jatkettava.

3.3 - Päivä 3

Aamuherätys sujui hyvin. Onneksi olen pääasiassa aamuihminen. Jooga sujui myös hyvin mutta meditoinnit eivät (jo totuttuun tapaan), koska meinasin nukahtaa tällä kertaa nälästä johtuvaan energianpuutteeseen. Naisten puolella on jo neljä tyhjää paikkaa. Aamupäivän jaksoin tsempata. Tänään kävelymeditaatio jopa onnistui. Hengitystä on helpompi tarkkailla, kun ottaa kävelystä rytmin ja hengittää sen kanssa samaan tahtiin. Tutkiskelin, miltä polttava hiekkainen maa tuntuu jalkapohjissa, miten tuuli tuo helpotusta paahteeseen ja miten varjoisat ruohikot virkistävät hetkellisesti. Näin kesän ympärilläni ja tunsin onnea.

Lakaistessa eteeni tuli dilemma: lakaistako muurahaisarmeija pois terassin kulmasta vai jättääkö sinne? Säännöissä nimittäin kielletään kaiken elävän tappaminen. Jos lakasen murkut pois, saattaa jokunen myös menehtyä tai ainakin vammautua vakavasti. Tehtävänäni on kuitenkin lakaista ja siistiä sisäänkäynti. Kahdesta oikeasta piti siis valita enemmän oikea. Päätin jättää lakaisematta.

Täällä ollessa oppii tarkailemaan hyvin omaa kehoa ja ympäristön vaikutuksia siihen. Milloin on nälkä, milloin väsyttää ja miten ulkoilman lämpötila muuttuu. Ruoka on todella terveellistä, lounas jopa hyvä makuista (kookosta) ja siitä tulee hyvä olo. Ruoka sisältää paljon erilaisia vihanneksia, soijaproteiinia ja riisiä. Aamiaiseksi on samaa riisivelliä joka päivä ja jos hyvin käy, saa lisäksi muutaman minibanaanin tai keksin. Ennen molempia aterioita lausutaan "ruokarukous", joka alkaa suurinpiirtein näin: "Syön tämän ruoan pitääkseni itseni hengissä ja terveenä ja tukeakseni hengellistä elämääni, en myrkyttääkseni, lihottaakseni tai kaunistaakseni itseäni..jne". Lopetin tämän lausumisen jo muutaman kerran jälkeen. Ruoka syödään metallisesta koiranruokakippoa muistuttavasta astiasta ja aterian jälkeen kaikki tiskaavat omansa. Lounaalla pitää änkeä suhteellisen paljon apetta napaansa, jotta jaksaa seuraavat 19 tuntia syömättä.

Huomaan olevani kärsimätön. Toivon, että päivä kuluisi nopeammin. ltapäivällä mielenkinto alkaa taas hiipumaan. Taistelen tylsyyttä vastaan. Istun reunassa, joten ötökät käyvät minuun ensimmäisenä käsiksi. Olen elävä ötökkämuuri ja varsinainen hämähäkkimagneetti. Vilkuilen Simoa takavasemmalle. Hän istuu ryhdikkäänä ja reippaan oloisena. Näyttää keskittyneeltä.

Iltateen aikana näen hänen rynnistävän iloisesti kaakaotonkalle ja varmistavan itselleen kaksi kuppia kaakaota. Ryhmäkävelymeditaation otan taas lähinnä iltakävelynä ja illan viimeiseen istuntoon torkahdan. Haluan kuitenkin jatkaa retriittiä. Päivä on ollut eilistä paljon parempi.

4.3 - Päivä 4

Aamu alkoi hämähäkin pyydystämisellä repun päältä. Naisten wc:ssä asuu myös vakituisesti ruskeakarvainen iso hämähäkki. Retriitti olisi muuten varsin hyvä siedätysleiri araknofobiasta kärsiville.

Joogan aikana tuli enemmän hyttysiä kimppuun, kuin aikaisemmin. Ne saivat viettää varsinaista verifiestaa, kun jouduin olemaan pitkään liikkumatta erilaisissa asennoissa. Joku pinnisti myös pinkeän vahinkopierun jooga-asentoa ponnistellessaan. Sen jälkeen muutkin rentoutuivat ja alkoivat paukuttelemaan hieman ehkä liiankin vapautuneesti. Varsinainen pierukonsertto auringonnousun aikaan. Simppa toi aamunpimeydessä valkoista jauhetta sisältävän pussin. Tarkemman tutkiskelun jälkeen sisältö ei paljastunut miksikään meditaatiotranssia nostattattavaksi taikapulveriksi vaan tavalliseksi pesujauheeksi. Vein hänelle kukkasen kiitokseksi tyynyn päälle. Aamumeditaatioiden jälkeen annoin itselleni intiaaninimen "Vaeltava Mieli".


Mielen viljelyn tyyssija

Aamupäivän ohjelma alkaa tuntumaan jo itsensä toistolta. Kun kello soi, tulee mieleen sana "taas". Meditaatio turhauttaa. Onnistumisia on vähän. Innostus laantuu. Pehmeämpi lasku meditaation saloihin olisi suotavaa tällaiselle aloittelijalle. Päiväohjelma tuntuu liian raskaalta mutta siitä ei saisi luistaa. Ainoat hetket, milloin nauttii vilpittömästi, ovat syöminen, jooga ja lakaisu. Olo olisi varmaan helpompi, jos saisi nukkua enemmän. Mutta meditaatioharjoituksissa on tärkeää, että oppii tunnistamaan oman hengityksensä myös väsyneenä. Meille on kerrottu, että retriitin aikana tulee paljon ylä- ja alamäkiä tunteiden suhteen. Siltä vaikuttaa. Retriittiin osallistuvalta vaaditaan todella kovaa itsekuria, halua oppia ja kokea jotain todella uutta ja erilaista ja kohtuullisen hyvä henkinen ja fyysinen kunto.

Lounaan jälkeen vedin pienet päiväunet, jonka virkistämänä meditaatio jopa toimi! Tästä onnistumisesta tuli niin hyvä mieli, että menin kirjoittamaan Simolle rakkauskirjeen.

Olen jättänyt "buddhalaisen laulun" väliin nyt jo kahtena päivänä kahdesta syystä: ensiksikin buddhalaisten tekstien mumiseminen mantran lailla on tylsää ja tuntuu aivopesulta, ja toiseksi haluan olla oikeasti hiljaa sanomatta sanaakaan. Vaikka retriitissä ei saa puhua, odotetaan osallistujien avaavan suunsa muutaman kerran päivässä ruokarukouksen ja laulun aikana. Oikeasti ei siis tarvitsisi olla ihan täysin hiljaa. Laulun aikana joogasin ja venyttelin itsenäisesti. Ilta sujui totuttuun tapaan ilman suurempia yllätyksiä.

5.3 - Päivä 5

Kaikki, mitä teet, pitäisi tehdä meditoiden. Vessassa käynti, hampaiden harjaus, syöminen, kaikki. Koko ajan meditointia. Sinnikkyys ja itsekuri ovat avainsanoja. Nyt, kun kaikki on niin yksinkertaista, olen alkanut nauttimaan todella pienistä asioista, kuten saippuan tuoksusta ja paidan vaihdosta. Olen kuitenkin pitänyt samoja housuja koko ajan ja aion pitää myös jatkossakin. En halua pestä niitä, jottei spirituaalisuus lähtisi niistä irti.

Retriitissä vallitsee ristiriita. Meitä kehotetaan olemaan itsellemme helliä, itseänsä ei tulisi pakottaa meditoimaan. No kuitenkin, jos olet liian väsynyt pysymään hereillä istuntameditaation aikana, he kehottavat sinua nousemaan seisomaan ja jatkamaan meditointia seisten. Näin et ainakaan nukahda. Eikö tämä ole aikalailla itsensä pakottamista?

Aamupäivän meditaatio sujui hyvin ja mieli oli keveä ja iloinen mutta iltapäivä menikin sitten puussa istuskellessa ja omissa ajatuksissa leijumisessa. Yritin vilkutella Simolle mutta hän ei huomannut. Uupumus painaa taas ja puhumattomuus ahdistaa. Tuntuu siltä, että kohta höperöityy. Retriitin parasta antia on erään brittiläisen munkin puheet. Ne ovat oikeaa tajunnanvirtaa ja viisaita sanoja ilmassa. Hän puhuu mm. siitä, kuinka ihminen kuvittelee kontrolloivansa tavaroitansa mutta todellisuudessa ne kontrolloivat häntä tai siitä, miten ihminen on vieraantunut jo täysin luonnosta. Oma joogaaminen helpotti oloa ennen teehetkeä. Se tuntuu vievän väsymystä pois todella tehokkaasti. Olen koukussa joogaan.

6.3 - Päivä 6

Juuri, kun olin saanut rauhallisen unen päästä kiinni, alkoi aamukilkutus. Ihmiskokeen kuudes päivä on alkanut. Alan jo haaveilemaan hyvistä yöunista pehmeässä sängyssä. Tosin yllätävän hyvin sitä tottuu huonompaankin makuualustaan. Tottumiskysymys siis. Toivotan hyvää huomenta sammakolle, joka on tullut vierailulle ja kipitän istumaan sille samaiselle meditaatiopallille, jossa olen viettänyt jo kymmeniä tunteja. Päätä oikealle sivulle roikottaen ja kuolan valuessa poskelle suoritan hyväksytysti tämänkin aamun istunnon. Olen lisäksi oppinut joogaamaan silmät kiinni, joten vasta aamupalan jälkeen voin sanoa heränneeni.

Hiljaisuus alkaa tuntumaan oudolta. Olisikohan pitänyt ottaa sittenkin osaa vaikkapa kansanmusiikkileirille? Simo on alkanut lähentelemään minua selvästikin. Jaamme isoja hymyjä ja eilen illalla kävelimme hetken salaa käsikädessä pimeässä. Keksin tänään loistavan meditaatio-jooga-yhdistelmäasennon: yhdellä jalalla sesomisen. Yllätyin itsekin, kuinka hyvin tasapaino säilyi, kun keskittyi oikein kovasti. Seisoin parhaimmillaan ainakin viisi minuuttia liikkumatta. Asento toimii todella hyvin hengitysharjoituksen tukemisessa. Aamupäivän kruunasi vielä täydellisen nukkumapaikan löytyminen vessan terassilta; tolppa, mihin nojata istualleen ja viileä betonilattia.

Joissain ihmisissä alkaa virikkeiden puute näkymään yhä selvemmin. Yksi naukuu kissan kanssa kilpaa, toinen hyräilee mennessään, vaikka sekin on kielletty. Itselläni saattaa tulla kummallisia asioita mieleen, kuten "Miksiköhän se Terhi söi koirankakkaa silloin kuusivuotiaana tarhassa?" Yhä useampi lintsaa istunnoista tai lähtee kesken pois. Minä olen istunut sinnikkäästi paikoillani, vaikka meditointi tuntuu mahdottomalta. Olo on ny todella hyvä. Ahdistus ja stressi ovat tipotiessään ja mieli tuntuu puhdistuneelta ja kevyeltä. Toivottavasti näin hyvä vire jakuisi muinakin päivinä.

Tänään edessäni istunut tyttö oli lopettanut retriitin ja jättänyt minulle kukkakimpun ja lapun, jossa toivotti hyvä matkaa ja toivoi näkevänsä minut Barcelonassa. Teko lämmitti valtavasti mieltä. En ollut edes koskaan jutellut hänen kanssaan. Ilmeisesti se, että pelastin hänet kerran hyppyhämähäkin kynsistä oli tehnyt vaikutuksen. Nyt minulla oli jo iso kasa kukkia meditointipaikalla. Suurimman osan niistä olin saanut Simolta, joka jätti niitä iltaisin ilahduttaakseen minua.

Illalla tapahtui pienimuotoinen haveri. Olin juuri tempaissut sarongin narulta kuivumasta kiinnittämättä sen suurempaa huomiota tummaan möykkyyn, kun kuulin kovan lätkähdyksen. Katsoessani tarkemmin, olin juuri pudottanut sammakon, joka oli ollut narulla sarongin päällä. Siis iso nuorallatanssiva sammakko. Kaikkea sitä matkoillaan näkee. Tarkistin sammakon kunnon ja totesin sen olevan yhtenä kappaleena. Vielä, kun se lähti hetken päästä liikkeelle, uskoin, että olimme välttyneet suuremmilta sisäelinvaurioilta.

Tänään meille kerrottiin, että kehomme ja mielemme emme ole me. Eli minä olen jotain muuta, kuin kehoni ja mieleni. Mitä minä sitten olen? Se jäi vielä mysteeriksi. Ilmeisesti vastaus tähän löytyy ainoastaan meditoinnin kautta. Näin siis Descarteen kuuluisa lausahdus " Ajattelen, siis olen" sai uuden näkökulman.

Kaiken kaikkiaan tämä päivä oli toistaiseksi retriitin paras päivä.

7.3 - Päivä 7

Heräsin tänä aamuna pirteänä kuin peipponen jouluaamuna. Meditoinneissa pystyn istumaan yhä pidempään samassa asennossa, ilman selkä- tai jalkakipuja. Olen pidättäytynyt kaunistatumisesta ja käytän edelleen samoja, jo tahmeahkoiksi muuttuneita, spirituaalisia kalastajahousujani, jotka ovat oikeasti Simon housut. Sain ne lainaksi ennen retriittiä, koska minulla ei ollut omia leirin kriteerejä täyttäviä housuja.

Paasto alkaa näkymään vartalossa. Olen laihtunut hieman. Olo on lentävän kevyt. Vatsa voi todella hyvin, jos ilta- ja aamunälkää ei lasketa. Aamupäivä meni hyväntuulisuuden vallitessa mutta iltapäivällä alkoi inspiraatio taas pahasti rakoilemaan. Aika käy todella pitkäksi etenkin iltapäivän aikana. Tuntuu, että retriitti saisi jo loppua. Olen elänyt nyt jo viikon kurinalaista elämää. Olen rauhoittunut mutta myös nuutunut. Vajoan aina vain syvemmälle omiin ajatuksiini eikä keskittymisestä tule enää mitään edes kävelymeditaation aikana. Nökötän mököttäen omalla pallillani. Nyt taitaa alkaa jo lopun odottelu. Ihmiset ovat alkaneet muuttua takaisin inhimillisimmiksi. He juttelevat avoimesti kuiskien ja yksi läiskii hyttysiä äänekkäästi hengiltä. Joku lukee jo kirjaakin. Salissa on levotonta liikehdintää. Jostain syystä tänään ei omajoogakaan huvittanut. Ajattelin kiivetä puuhun lohduttamaan itseäni mutta sen olivat kusiaiset vallanneet. Pyyhkeenikin oli pudonnut likavesiränniin.

Sitten se tapahtui meillekin aivan vahingossa. Olin juuri istunut alas syrjään ja uppoutunut päiväkirjaani, kun Simo yhtäkkiä seisoi takanani. Suustani lipsahti "Moi". Hetken ihmeteltyämme aloimme juttelemaan. Juttelimme tunnin verran retriitistä, jonka jälkeen päätimme olla loppuajan hiljaa. Juttelu tuntui aivan ihanalta. Olimme taas hetken yhdessä viikon tauon jälkeen.

8.3 - Päivä 8

Aika ja paikka ova menettäneet merkityksensä. Tuskin edes muistan, missä maassa olen tai mikä kuukausi nyt on. On vain ainainen kesä. Viikonpäivästä ei ole mitään hajua, on vain päivä numero kahdeksan. Elän ajatuksissani yleensä lähinnä tulevaisuudessa. Suunnittelen matkaa ja elämää. Kuuntelen luonnon ääniä; gekkojen kutsua, lintujen viserrystä, tirriäisten ja pörriäisten surinaa ja säksätystä sekä lehtien putoilua puusta. Tassuttelen paljain varpain vapaasti pikästä aikaa. Retriittiä on alkanut kyseenalaistamaan aina vain enemmän. Istuessa odottaa ajatukset harhaillen, josko se vellikello jo kilahtaisi. Tekisi mieli heittää edessä meditoivaa nunnaa rantapallolla, että hän heräisi transsistaan ja lopettaisi istunnon. Välillä tekisi mieli nousta seisomaan ja huutaa jotain yhtä typerää, kuin "HIIOHOI!" Se herättäisi osallistujissa varmasti paljon tunteita: myötähäpeää, paheksuntaa, hilpeyttä... Istuminen tuntuu samalta, kuin odottaisi bussia 45 minuuttia seitsemän kertaa päivässä. Lohduttaudun usein poijuttautumalla eli heijaan itseäni sinne tänne aivan kuten poiju liikkuu vedessä. Meditoinnin suhteen olen luovuttanut jo kokonaan.

Teehetken jälkeen saimme yhdeksännen päivän ohjelman. Se, että päivän aikana ei tulisi olemaan yhtään puhetta, opetusta tai mitään muutakaan meditoinnin lisäksi, ei yllättänyt. Se, mikä kuitenkin pisti silmään, oli ruokailu. Yhdeksäntenä päivänä tulisi olemaan vain yksi ateria eli aamupala. Hyvästi lounas. En ollut tullut retriitille paastoamaan, joten ajatus kokopäivän kestävästä nälästä alkoi kiukuttamaan. No tulisipahan koettua sitten vielä vuorokauden syömättömyys kaiken perään.

9.3 - Päivä 9

Päivä alkoi tavalliseen tapaan. Kellon kilahdusta seurasi aamumeditointi ja jooga, jonka jälkeen istuin katsomaan auringonnousua Simo seuranani. Toisen aamumeditoinnin aikana nousin ensimmäistä kertaa penkistäni ylös kesken kaiken ja kävelin sivuun. Istuin hetken, katselin ympärilleni ja tein päätöksen. Tänään olisi hyvä päivä lähteä. Ajatus tuli nopeasti mutta annettuani sille suostumukseni en malttanut odottaa kertoakseni tämän ilouutisen Simolle. Katselin, kun hän alkoi etsimään minua katseellaan ja vilkutin hänet tulemaan luokseni. Juteltuamme asiasta, hän kertoi olevansa samaa mieltä lähtemisestä, joten menimme saman tien pakkaamaan laukkujamme ja siivoamaan huoneitamme. Tunsimme, että reriitillä ei olisi ollut meille enää uutta annettavaa. Emme myöskään pystyneet pitämään enää muutenkaan hiljaisuutta, joten tunsimme, ettemme enää kuuluneet sinne. Oli parempi lopettaa vielä, kun retriitistä jäisi hyvät muistot. Samana päivänä useat muutkin tekivät saman päätöksen. Kaikenkaikkiaan retriitin oli lopettanut tähän mennessä noin kolmannes osallistujista. Muutaman tunnin jälkeen aamupalasta olimme vapaita. Ja voin kertoa, että se tuntui äärimmäisen hyvältä.


Iloinen Simo ennen alueelta poistumista

Lähdimme toiseksi viimeisenä päivänä ja meille jäi salaisuudeksi, mitä viimeisenä päivänä olisi tullut tapahtumaan. Retriitti oli kaikenkaikkiaan kuitenkin mahtava kokemus. Sen aikana oppi monia asioita itsestään ja se teki ennen kaikkea hyvää parisuhteelle. Suhde herkistyi samalla, kun se virkistyi. Olemme kuitenkin olleet neljä ja puoli kuukautta 24 tuntia vuorokaudessa yhdessä. Retriitin aikana oma olo rauhottui valtavasti ja kaikki ahdistukset hävisivät. Mieli on nyt todella kevyt ja elimistö tuntuu myös puhdistuneelta hyvän ruokavalion ansiosta. Hymy tulee esiin herkemmin, kuin ennen. Retriitti paransi lisäksi lihaskuntoa ja notkeutta ja opetti joogaamaan. Mielenkiintoista oli myös koetella omia rajojaan (väsymys, nälkä, hermot....). Opin myös uusia asioita koskien omia materialistisia tarpeita. Huomasin, että yksinkertaisuuteen tottuu erittäin nopeasti. Vaatimaton asumus tai yksitoikkoinen ruoka eivät vähennä tyyväisyyttä. Ja oli sitä sitten vaikka kuinka paljon mukavuuksia ympärillä, siihenkin tottuu ajan kanssa ja luksuksesta tulee arkipäiväisen tavallista. Siitä seuraa se, että pitää hankkia aina vain lisää mukavuuksia, jotta pysyy stimuloituna. Olemassa oleviin olosuhteisiin siis tottuu. Suuriin kysymyksiin, kuten "Kuka minä olen" tai "Kuinka voin saavuttaa todellisen tavoitteeni elämässäni?" en löytänyt tyhjentävää vastausta tai kokenut valaistunutta ahaa-elämystä. Jatkan edelleen identiteettiäni rastatukkaisena väripommi-Laurana, vaikka se saattaakin olla harhakäsitystä "minä olen jotain muuta, kuin kehoni ja mieleni" -opin mukaan.


Laura


Meditointia vanhan puun alla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti