perjantai 18. maaliskuuta 2011

Wat Suan Mokkh (osa 3), Thaimaa

Simon päiväkirja - Myydään: Lippu 10 päivän meditaatioretriittiin (käytetty)

Näkymä omasta sellistä

Saapumispäivä - 27.2

Nukumme pienissä sinisissä verkkokopeissa, jotka muistuttavat yön pimeydessä jotenkin etäisesti akvaarioita. Kuorsauksen ja piereskelyn määrästä voi päätellä olevansa miesten asuntolan puolella. 16 miesakvaariota ovat vanhaa latoa muistuttavan puurakennuksen yläkerrassa. Tasan kello 04.00 luostarin kello humahtaa ensimmäisen kerran. Kello on lähellä asuntolaamme, jopa niin lähellä, että voi melkein haistaa kellonsoittajan käyttämän hyttyskarkoitteen. Ensimmäisestä humahduksesta alkaa noin kymmenen minuuttia kestävä kolmiosainen sinfonia, johon kaikki alueen koirat osallistuvat haukunnallaan ja ulvonnallaan. Ilmeisesti kellon ääni pitää sisällään paljon ihmiskorvan kuulemattomissa olevia ääniä, koska koirat ovat mukana tässä aamuyön musisoinnissa lyönnin tarkkuudella. Olo on todella surrealistisen outo. Itse retriitti alkaa vasta seuraavana päivänä.

Olimme saapuneet alueelle jo hyvissä ajoin varmistaaksemme paikkamme maaliskuun retriitissä. Ilmoittautumisen jälkeen meidät jaettiin omiin leireihimme sukupuolen perusteella. Naiset pääsivät omiin betonisiin sinkkuyksiöhinsä, kun taas miehet ohjattiin omaan yhteiseen karsinaansa. Päivällä ei ollut juurikaan tekemistä. Kävimme Lauran kanssa yhdessä läpi tulevaa ja suunnittelimme blogiin kirjoitettavia tekstejä. Retriitin aikana muun muassa lukeminen ja kirjoittaminen on kielletty mutta yhteistuumin päätimme kirjoittaa omat päiväkirjamme. Tässä minun versioni elämäni oudoimmasta ja ainutlaatuisimmasta ajasta.

Ilmoittautumispäivä - 28.2

Pari tuntia kakofonisen kellosinfonian jälkeen oma uskollinen vekkarini päristi minut hereille. Kovalla puulattialla nukutun yön jälkeen olo oli kuitenkin yllättän vireä. Ja olisihan edessä toistakymmentä yötä betonisängyssä vain ohut olkimatto pehmusteena, joten puulattialla vietetty yö oli vain hyvää totuttelua vartalolle. Itse retriittiin ilmoittautuminen alkaisi klo 07.00 parin kilometrin päässä, joten kamat takaisin rinkkaan, akvaario pakettiin ja Lauraa tapaamaan. Retriitti tulisi olemaan varsin mielenkiintoinen kokemus parisuhteelle. Olemme kuitenkin olleet yhdessä likimain kellonympäri viimeiset viisi kuukautta ja nyt edessä olisi reilu 10 päivän mittainen ero. Tosin sillä tarkennuksella, että olisimme toki samassa paikassa samaan aikaan mutta kaikenasteisen yhteydenpito olisi kiellettyä.


Suunnistuskartta uuteen kotiin seuraavaksi puoleksitoista viikoksi

Saavuttuamme meditaatiokeskukseen, jossa retriitti siis pidettäisiin, jatkui sukupuolten välinen jaottelu ruokasalissa. Naiset vasemmalle ja miehet oikealle. Päinvastoin siis kuin meditaatiotiloissa tulisi olemaan. Eteen lyötiin retriitin yksityiskohdista kertova parikymmensivuinen vihko, jonka lukemisen jälkeen oli vuorossa henkilökunnan pitämä haastattelu.

Reilu kolme varttia myöhemmin olin "läpäissyt" haastattelun, luovuttanut passini, maksanut retriitin (noin 50 €) ja saanut uuden asuntoni avaimen. Rinkka selkään ja tutustumaan millaisessa putkassa sitä viettäisi seuraavat yöt. Alkuvaikutelma betonilla päällyvänstetystä yksiöstä oli loppujen lopuksi yllättävän hyvä. Ja pienen sisustamisen (moskiittoverkko paikoilleen, viltti puutyynyn viereen ja lopuksi pyyhe kuivatusnarulle) jälkeen paikka tuntui jo melkein kodilta. Betoniselta kodilta. Saniteettitilat olivat hämmästyttävän puhtaat ja toivatkin välittömästi mielleyhtymän armeijan harmaisiin sekä alokasajan vessanpesuharjoituksiin. Retriitillä osallistujat valitsevat itselleen leirin aikana suoritettavia vapaaehtoistöitä. Listalla oli myös "Miesten asuntolan wc-tilojen puhdistus", joten eipä ihme, että pöntöt kiiltelivät lähes uutuuttaan. Itse ilmoittauduin kynttilänsytyttäjäksi iltaisin pidettävään meditaatiohetkeen ja ainakin sillä hetkellä myös vessansiivojaan titteli oli vielä vapaana. Miksiköhän?


Mukavan jämäkkä sänky

Ilmoittautumisen ja majoittumisen jälkeen vuorossa vapaata pyörimistä aina retriitin ja hiljaisuuden alkuun saakka. Lähdimme Lauran kanssa viettämään hetkemme vapaudessa ennen leirin ja 10 päivän hiljaisuuden alkua.

Haastattelutilanteessa minulta kysyttiin miksi haluan osallistua retriittiin ja uskonko selviytyväni 10 päivän hiljaisuudesta, paastosta, meditaatioharjoittelusta sekä aikaisista herätyksistä. Syyksi kerroin, että haluan kokea uusia asioita elämässäni ja 10 päivän hiljaisuus olisi todellakin jotain uutta. En kuitenkaan ole pitänyt suutani kiinni edes kokonaista päivää syntymäni jälkeen, puhumattakaan kymmenestä päivästä. Paasto ja aikaiset herätykset eivät huoleta minua lainkaan mutta huomaan Lauran jännittävän paastoa oikeasti. Eniten koen epävarmuutta meditoinnin suhteen. Luulen vahvasti etten pysty siihen ja näin ollen retriitistä tulisi lähinnä hiljaisuuden tavoittelun ajanjakso.


Hetki ennen retriitin alkua

Leirin alkupuheiden, opaskierroksen ja sääntöjen kertauksen saimme vielä hetken nauttia puheen vapaudesta. Joimme Lauran kanssa yhteiset iltakaakaot, hyvästelimme toisemme 10 päivän ajaksi ja suuntasimme omille teillemme. Ennen hiljaisuuden lopullista alkua ehdin käydä kylpemässä vielä yhdessä alueen kuumista lähteistä. Pohdimme kanadalaisen osallistujan kanssa veden lämpötilan terveysvaikutuksia, kun luostarin kello soi kokoontumisen merkiksi. Oli aika vaihtaa pääkoppa äänettömälle. Viimeiseksi sanoikseni jäivät "Good luck!", jotka totesin kanadalaiselle. Eli vapaasti käännettynä "Onnea matkaan!"...mutta minne?

Meditaatiohallissa käytiin läpi vielä kerran retriitin säännöt sekä ohjelma. Tämän jälkeen hiljaisuus julistettiin alkaneeksi ja meidät käskettiin iltatoimien kautta yöunille. Yksiööni oli ilmaantunut alkujuhlien aikana uusi alivuokralainen: noin 5-7cm pitkä paksujalkainen hämähäkki. Koska tarkoituksena oli olla yhtä luonnon kanssa, eikä ketään tai mitään saisi tappaa, niin toivotin herra kasijalkaisen tervetulleeksi matalaan majaani.

Tällä hetkellä tämä retriitti ei tunnu kovinkaan suurelta haasteelta. Armeijassa ja työelämässä olen joutunut selviytymään useasti vähemmällä, kuin mitä täällä tarjotaan, joten olen päättänyt ottaa nämä festarit lomailun kannalta kuitenkin parhaani tehden. Ensimmäisen illan viimeiseksi merkinnäksi jää luultavasti naapurihuoneen ukon äänekkäät haukotukset ja pitkän kosteat pierut. Ja satun vielä edellisyöltä tietämään, että kyseinen herra kuorsaa varsin äänekkäästi, joten ei täällä nyt niin hiljaista ole.

1. päivä - 1.3

Luostarin kello soi taas kello 04.00, tällä kertaa tosin hennon hiljaa. Osa naapureistani joudutaan herättämään, kun he eivät herää kilkutukseen. Oma kännykkäni ja siten herätyskelloni on luostarin tallelokerossa odottamassa vapautumistaan, joten elän täällä täysin luostarin vellikellon kilkatusten mukaan. Kolme pitkää soittoa kertoo, että 15 minuutin päästä täytyy olla meditaatiohallissa. Aamuisin aikaa on puoli tuntia soitosta, joten mikään kiire ei ole. Lupasin itselleni suorittaa joka aamu 100 punnerrusta ja ainakin ensimmäisen aamun perusteella aikaa on hyvinkin riittämiin.

Aamun puheenvuoron jälkeen alkoi mielen suuntaaminen kohti ensimmäistä meditaatiota. En ymmärtänyt asiasta mitään ja muutenkin odotin ohjelmassa seuraavaksi alkavaa joogaa, joka osoittautui todella tehokkaaksi liikunnaksi. Joogatunnin jälkeen koko keho kuhisi energiasta ja taustalla noussut aurinko toi hetkeen mukavasti lisää fiiliksiä.

Hikisen joogatunnin jälkeen siirryimme takaisin meditaatiohalliin kuuntelemaan viisaan vanhan miehen puhetta. Varmasti asiapitoista tekstiä, täynnä elämänviisauksia, mutta ongelmana oli vaan se, etten ymmärtänyt ukon jaaritteluista paria sanaa enempää. Päällimmäiseksi mieleeni jäivät neljä sanaa: "kärsiä, ihmiset, meditointi ja onnellisuus", joita hän toisti säännöllisin väliajoin. Sanojen arvaustunnin jälkeen oli vuorossa aamiainen eli päivän kahdesta ruoka-annoksesta se ensimmäinen. Ruoka muistutti puuron ja risoton sekoitusta ja oli itseasiassa todella hyvää.

Aamiaisen ja lounaan jälkeen on kaksi tuntia vapaa-aikaa mikäli työtehtävät eivät ajoitu niiden kohdalle. Kynttilöiden sytytysoperaatio odotti minua vasta illalla, joten aamiaisen jälkeen on hyvin aikaa pestä kertyneet pyykit sekä suorittaa aamukylpy kuumassa lähteessä. Lounaan jälkeen suunnittelin viettää muodolliset ruokaperäset eli sivistyneemmin ilmaistuna siestan.


Isohkot lavuaarit, joista vesi ammennetaan erilaisilla kousikoilla itsensä päälle

Kylvyn jälkeen ohjelma jatkui meditointiharjoittelulla. Aluksi kiinnostukseni asiaan pyöri likimain nollan tasolla eli asia ei suuremmin innostanut. Kun vakoilin Lauraa sivusta, näytti hänkin laskevan kattolautoja aktiivisemmin, kuin keskittyvän ryhdikkääseen istuma-asentoon ja hengittämiseen. Istumameditaation jälkeen vuorossa oli kävelymeditaatio mutta se oli aivan liian hikistä hommaa Thaimaan paahtavan keskipäivän auringon alla, joten siirryin takaisin meditaatiohallin viileään varjoon laskemaan hiekanjyviä. Paikalle oli tullut myös muitakin leiriläisiä aurinkoa pakoon. Muun fiksun tekemisen puutteessa ajattelin suorittaa parit hengitysharjoitukset, jos vaikka saisin homma jujusta kiinni. Ja voi kehveli soikoon! Taustalla raskaasti puhisseen mieshenkilön hengitysrytmistä sain idean aloittaa hengittäminen suun kautta. Pari syvää henkäystä suun kautta, jonka jälkeen hengityksen siirto nenään. Tunsin kuinka turhat arkipäiväiset ajatukset vaikenivat aivoissani ja eräänlainen hiljaisuus tuli tilalle. Nautin tapahtuneesta suuresti mutta ryhdyin jälkikäteen skeptisesti ajattelemaan, että kyseessä taisi olla vain se, että olin vain nukahtanut istualtaan uneen eikä siis mikään sen suurempi taikatemppu.

On jonkin verran outoa olla täällä Lauran kanssa. Ikään kuin paikalla olisi joku, jota ei saa katsoa, koska katsominen johtaa ajatteluun ja ajattelu taas häiritsee keskittymistä. Aamu- ja iltaharjoitukset ovat hyviä tämän asian tiimoilta, koska kaikki ihmiset näyttävät vain tummilta hahmoilta ilman identiteettiä.

Elämme täällä kuin eläintarhassa tai pikemminkin sen asukkaina. Näin voisi ainakin ajatella, jos tutkii yksiöni faunan määrää ja monipuolisuutta. Eilisen hämähäkin lisäksi juhliin oli tullut tänään seinällä kiipeilevä sammakko. Mitäköhän seuraavaksi? Batmanin sukulaiset nukkuvat suihkutilan katossa ja voivat puolestani pitäytyäkin siellä.

Lounaalla survoin sataman ahtaajan tavoin ruokaa napaani, olisihan seuraava ateriointihetki vasta noin 20 tunnin kuluttua. Tämä ei kuitenkaan ollut se paras idea. Lyhyen siestan jälkeen jatkuneet meditointiharjoitukset menivät aivan penkin alle, kun taistelin yltäkylläisen vatsani kanssa. Keskittymisestä ei tullut yhtään mitään vaan heiluin penkillä puoleen jos toiseenkin aina välillä nukahdellen. Lohtua iltapäivään toi brittitaustainen munkki, jonka juttuja jaksoi kuunnella ja ne jopa pistivät miettimisen ohella ajoittain hymyilyttämään.

Illalla suoritimme ryhmäkävelymeditaatiota, joka oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Kiinnostavinta olivat kirkkaan tähtitaivaan aikana näkyneet yösalamat, joita en ollut aikaisemmin nähnyt. Laurakin taisi kävellä järvenpenkalla vastaan. Meditaatioon keskittymistä ei kyllä yhtään helpota hänen läsnäolonsa eikä tämän päiväkirjan pito. Voi olla, että koska seuraavat päivät ovat samantyyppisiä keskenään, kirjoitan jotain vain jos on aihetta siihen. Käsittääkseni päivä numero kahdeksan on erilainen. Sitä odotellessa.

2. päivä - 2.3

Meininki täällä alkaa olemaan kuin armeijasta juuri kotiutuvilla. Ihmiset ottavat ja antavat itselleen omia erityisvapauksia. Tosin niin teen minäkin, kirjoitan tätä päivkirjaa vaikken saisi. Muuten kyllä olen noudattanut sääntöjä kirjaimellisesti: saronki peseytymiseen, pelkkä olkimatto ja puupalikka nukkumiseen sekä täysi hiljaisuus. Itseasiassa olen vienyt koko hiljaisuuden tavoittelun astetta pidemmälle, kuin muut. Ennen ruokaa lausutaan ruokaruokous sekä iltaisin on kuorolaulua, paitsi minulla. Päätin olla nimittäin täysin hiljaa koko 10 päivää eli en puhu kenellekkään mitään, en lausu ruokarukouksia enkä laula. Piste.

Aamujooga oli äärettömän kivaa mutta loppupäivä tulee menemään taas meditaatiotouhuissa. En oikein edes tiedä, kiinnostaako koko meditointi minua...tällä hetkellä ei ainakaan suuresti. Päässäni vilisee huikea määrä ajatuksia ja niiden hiljentäminen kuullostaa mielestäni tyhmältä. Tähänhän meditoinnissa käsittääkseni siis pyritään: hiljentämään ajatukset. Ilman ajatuksen virtaa ja niiden ääniä alistun tähän hetkeen ja kohtalooni. Ajattelemalla ja ajatusvirran vapaan juoksun avulla voin keksiä ja ymmärtää uusia asioita. En itseasiassa pidä näitä nunnia tai munkkeja mitenkään aikaansaavina tai tehokkaina. Muun muassa kahden kopion ottaminen yhdestä paperista tuntui aivan ylitsepääsemättömältä hommalta. Ei pysty. Ei ehdi. Huooh.. Mutta kenties he eivät haluakaan olla nykyajan trendisanojen orjia. Ei 2500 vuotta sitten Buddhan aikoihin haluttu olla niinkään tehokkaita tai aikaansaavia, oltiin vain.

Itseasiassa brittimunkki kyseenalaisti tänään Buddhan kirjoituksia. Ne on kirjoitettu muinaisella Palin kielellä eikä aikanaan tehtyihin thai-kielisiin käännöksiin paneuduttu silloin riittävällä tarkkuudella. Ulkomailta Thaimaahan tulleet munkit eivät pidä muutenkaan Buddhan aikalaisia järinkään viisaina. He kyseenalaistavat usein käännöstyön tehneiden thaimaalaisten järjenjuoksun, ymmärryksen tason ja asiaan paneutumisen.

Toinen päivä puolessa välissä ja pohdin tänään kävelymeditaation aikana onko tämä minun paikkani vai ei. Eräs thai-munkki opetti tänään esimerkiksi, että rakkaus aihettaa kärsimystä. Kuulemma jos rakastaa 100-prosenttisesti saa myös 100-prosenttia kärsimystä. Tämän tiedon kohdalla meinasi Laitisen meditaatiopenkki lennähtää kumoon ja mies itse poistua paikalta. Päätin kuitenkin olla pitkäjänteinen ja jatkaa retriitissä suu tiukasti kiinni. Tosin en enää niinkään meditaation ja siihen liittyvien oppien vuoksi, vaan joogan ja muiden liikunta-aktiviteettien vuoksi. Sekä "paaston"... ruokaa saa aivan liikaa ja ihan riittävän usein, joten en nyt ihan paastoksi kutsuisi tätä koettelemusta. Paaston idea taitaa piillä ruoan laadussa: ei vehnätuotteita, ei keinosokereita, ei juurikaan säilöntäaineita. Eli terveellistä ja hyvää perusruokaa siis.

Anarkia kiihtyy leiriläisten keskuudessa. Meditaatiotunneilta lintsataan kasvavissa määrin sekä omien vapauksien ottaminen sen kun vain kiihtyy. Miesten asuntolassa eivät sarongit enää ahdista vaan rehellisesti pyöritään kalsareissa ympäriinsä. Rakas naapurini ei aina jaksa laittaa edes niitäkään. Meditaatiosalissa nukutaan ja maataan jalat kohti puhujaa. Olen toistaiseksi kuullut puhuttavan vain muutamia sanoja mutta siinä kaikki. Tilanne voi olla toinen viikon päästä. Illan "kohokohta" oli taas ryhmäkävelymeditaatio. Tunnistin mielestäni pari tähtikuviota ja yösalamatkin näyttäytyivät taas. Kävelyn jälkeen suoritettava istumameditaatio on lähinnä nukkumisen esivaihe, tosin toiset jo nukkuvat jo siellä. Hyvää yötä!


Iltaisin pidetyn ryhmäkävelymeditaation aikana kiersimme kolme kertaa tämän lammen ja pidimme noin viiden minuutin seisokkitauon

3. päivä - 3.3

Tähän alkaa jo tottumaan. Aikainen herätys, istumista, joogaa, sananarvausleikkejä, aamiainen, aamukylpy, lisää istumista, lounas, siesta, brittimunkin stand up-komiikkaa, kävelyä ja istumista, iltakaakoa, iltakylpy, kynttilöiden sytytys, istumista, tähtitaivaan katselua ja lyhyet yöunet. Ja seuraavana päivänä sama ruletti taas käyntiin.

En viitsi keskittyä liikaa ajatusten hiljentämiseen meditoinnin aikana. Annan ajatusten lentää vapaasti ja olenkin itseasiassa ruokkinut ajatusprosessiani esittämällä itselleni kysymyksiä. Kuten "Mitä haluan elämältä?" Korkealentoista, eikö? Mutta noiden kysymysten siivittämänä olen päässyt käsiksi syviin ajatusvirtoihin ja ehkä jollain tasolla myös menettänyt käsitykseni ajasta ja paikasta. Luulen kuitenkin, että tällä ei silti taida olla mitään tekemistä meditoinnin kanssa. Uskon pääkoppani rauhoittuvan jatkuvasti vilisevien ajatusten osalta parin päivän sisällä. Sen jälkeen voisin ehkä jopa mahdollisesti kokeilla meditointia uudestaan. Ehkä.

Oma hyvinvointini täällä on entisellään, ellei jopa parempi. En tunne itseäni väsyneeksi tai uupuneeksi, vain hieman rauhallisemmaksi. Jatkuvan marssimisen sijasta saatan löntystää minuuttikaupalla lyhyttäkin matkaa. Nälkä ei ole ollut mikään ongelma täällä, enkä aio edes palata koko ruoka-asiaan jatkossa ellei jotain radikaaleja muutoksia sen suhteen tapahdu. Jooga ja muu liikunta on ravistellut kroppani hereille pitkästä talviunesta ja uskon tämän helpottavan sopeutumistani tänne. Ei ole "turhaa"energiaa. Asuntoni alivuokralaisiin olen ottanut kannan "Jos minä en häiritse niitä, nekään eivät häiritse minua."

Aamun ensimmäisessä istunnossa puhuttiin tänään vihasta ja sen käsittelystä. Sanottiin, että viha ei ole pahasta, koska vihaiset ihmiset ovat energisiä. Vihan kanssa täytyy vain oppia toimimaan eikä viha saa olla herrasi, vaan pitää itse olla vihan herra. Eli vähän niinkuin alkoholi: Huono isäntä - huono renki. Toinen opetus oli se, että jos joku loukkaa sinua kerran, niin miksi satuttaa itseänsä monta kertaa ajattelemalla kyseistä asiaa. On näillä munkeilla sittenkin jotain fiksuakin sanottavaa.

Nauru. Mukava asia, joka saa hyvälle tuulelle. Brittimunkin vitsit olivat tänään jo niin hyviä, että hörähdin pieneen nauruun. Rikoinko hiljaisuuden? Oijoi, toivottavasti en. Laurankin näin tallustelevan kuorosodan aikaan täysin muualla eli ilmeisestikin hänkin pyrkii todelliseen hiljaisuuteen. Mielestäni hän ei lausu ruokarukouksia, kuten en minäkään. Olemme siis liittolaisia tässä asiassa mutta toisistamme tietämättä.

Meditaatiohommat ovat edistyneet hieman. Mutta vain hieman. Brittimunkin mukaan olen niin kutsuttu apinamieli (monkeymind) eli ajatukseni eivät pysy kasassa. "Sinne, tänne, tonne, hop, mitä toi on?, hippa, kuka toi on?, pomppu, miltä toi maistuu?, hyppy..." Tunnistin itseni kuvauksesta ja kuulemma lääke tähän ongelmaan on vain ja ainoastaan syvähengityksen harjoittelu. Ajoittain tuntuu siltä, että vaikka ymmärrän koko meditaation harjoittelun rakenteen, niin olen silti vielä liian levoton siihen. Ehkä 5-20 vuoden päästä pystyisin rauhoittumaan paremmin?

Kynttilät sytytetty, eli päivän hommat suoritettu. Oma työtehtäväni on aivan naurettavan helppo verrattuna monien muiden lakaisu- ja siivoustehtäviin. Lauralla on jokin lakaisuhomma, en tosin ole vielä toistaiseksi nähnyt häntä harjanvarressa kiinni. Näin äsken kuinka suloinen kotikissa pyydysti itselleen gekon iltapalaksi. Iltapalasta, tai siis iltateestä, puheenollen tänään ei ollut tarjolla kaakaota. Voi petkele! Juuri kun olin odottanut sitä suklaista herkkuhetkeä, niin kannen alla höyrysikin tee. Hö.

Leirillä on yksi silmiinpistävän kaunis tyttö. Jollain muulla leirillä olisin jo varmasti mennyt sanomaan jotakin, edes jotakin. Täällä on tyytyminen pelkkiin katseisiin. No onneksi tuo tyttö on myös tyttöystäväni.

4. päivä - 4.3

Elämä on pienestä kiinni. Kun eilisiltana ei herunut kaakaota, oli tänään aamulla huono olo. Tai lähinnä verensokerit olivat t-o-d-e-l-l-a alhaalla. Siltä se ainakin tuntui. Ehkä se oli vain sitä, että viimeiset kaksi yötä olen nukkunut huonosti, vain parinkymmenen minuutin pätkissä molemmat yöt. Puupalikan vaihdoin jo vaatemyttyyn, mitään muuta ei oikein ole tehtävissä. Selkä on jo tottunut betonisänkyyn, minä en. Vielä seitsemän yötä. Selviän, tottakai.

Päivässä ei muuten erikoista. Vein Lauralle aamulla pyykinpesujauhetta, käsittääkseni hänellä ei ollut suuremmin sitä. Viestien lähettäminen on kielletty mutta kukaan ei kai ole kieltänyt pyykkipulveriviestejä. Täällä on hyvä pestä pyykkiä: ämpärit, vedet, kuivatusnarut ja jopa pyykkipojat löytyvät talon puolesta. Eli kaikki paremmin kuin hyvin. Tarvitaan enää aikaa ja reippaat kädet.


Oiva harraste vapaa-ajalle: pyykinpesu

Aamiaisen jälkeen meditaatiopenkilleni oli ilmaantunut kukkanen. Ilmeisesti kiitosviesti Lauralta aamun pyykkipulveritoimituksesta. Olemme avanneet viestiyhteyden eli vain kolme päivää noudatimme sääntöjä kirjaimellisesti. No, me olemme silti pysyneet suut supussa mutta kaikki eivät malta olla enää jakamatta kokemuksiaan. Olen yllättänyt jo useita ihmisiä, etenkin pariskuntia, supattelemasta keskenään. Voivoi heitä.

Kävelymeditaation aikaan koko paikka näyttää joltain avomielisairaalan pihamaalta. Ihmiset taapertavat eteenpäin tyhjä katse silmissään vailla sen suurempaa määränpäätä. Yritin itsekin osallistua tähän mielettömään toimintaan ja kokeilin haravameditointia eli meditointia haravoidessa. Kuulemma haravoidessa tulisi keskittyä haravan päähän jokaisella vedolla. No, hommasta ei tullut kuin hiki.

Olen nähnyt tänään useita pitkiä valveunia (kuten itse niitä kutsun) istumameditointien aikana. Niillä ei tosin ole mitään tekemistä meditoinnin kanssa. Lähinnä olen vain läpikäynyt omaa elämääni, tarkemmin viimeistä kymmentä vuotta. Miettinyt tehtyjä valintoja ja todennut useat niistä hyviksi. Haluaisin pohtia myös suunnitella yhteistä elämäämme Lauran kanssa mutta olisi helpompi pohtia näitä asioita kahden kesken keskustellen. Eli retriitin jälkeen riittää ainakin puhuttavaa.

Iltateellä ei taaskaan kaakaota. Tällä kertaa menin onneksi kuitenkin katsomaan, mitä pöntöt pitävät sisällään ja koin suuren valaistuksen. Kyseessä olikin eri teelaji mitä aamiaisella ja lounaalla tarjotaan, lisäksi iltateetä oli höystetty suurella annoksella hunajaa ja sokeria. Eli verensokerit pysyvät taas aamuun asti kuoseissaan eikä aamulla ole huono olo. Eilenkin oli varmaan samaa keitosta tarjolla, olin vain liian äkkipikainen.

5. päivä - 5.3

Viides päivä eli melkein puoliväli. Aika menee todella nopeasti ja asiaan vaikuttavat suuresti kellontarkat rutiinit joka päivä. Kriisitilanteissa (esim. Chilen kaivosmiehet) oleville annetaan käsittääkseni hyvin nopeasti ohjeet laatia selkeitä rutiineja itselleen sekä pitäytyä niissä. Näin mieli saa jotain muuta mietittävää itse kriisin ohella. Täällä ei nyt mikään kriisi vallitse mutta annetut työtehtävät antavat osallistujille jotain päivittäistä konkreettista tehtävää ja vastuuta.

Olen nyt miettinyt koko meditaatioasiaa. Pidän mahdollisena, että se on jonkinasteinen valvetila lähempänä unta. Nukumme täällä vähän huonoissa sängyissä ja mielestäni porukka on alkanut onnistumaan meditoinneissaan koko ajan enemmän ja enemmän. Ainakin jos rauhallisen ryhdikkääseen istumiseen käytettyä aikaa lasketaan. Syy tähän voi olla se, että ihmiset ovat väsyneempiä, kuin alussa ja näin ollen istuvat siis tässä valvetilassa. Eli likimain nukkuvat istualtaan ollen silti hereillä. Haluaisin lukea ehdottomasti lääketieteellisen selityksen meditointiin ja sen todistettuihin terveysvaikutuksiin. Uskon kuitenkin faktoihin, en 2500 vuotta sitten väärinkäännettyyn tekstiin. Uskon myös, että kemiallisilla rauhoitteilla vaadittavan "meditaatiotilan" saavuttaminen onnistuu ilman jatkuvan univelan kasvattamista. Keho pitää vain saada riittävän rauhalliseksi, jolloin pitkien istumasessioiden aikana mieli tyhjentyy ajatuksista ja voi kertoa meditoivansa.

En kuitenkaan väitä, että syvähengitykset olisivat täysin turhia. Ihminen tekee niitä luonnostaan kokiessaan tarpeen rauhoittua. Joten loppujen lopuksi en usko meditaatioon yksiselitteisesti, vaan väitän, että kehon on saavutettava aluksi jokin vaadittu vireystilan alenema, jotta "meditaatio" voisi onnistua. Luulen myös, että esimerkiksi munkit ovat jo niin tottuneita univelkaansa, että he pitävät sitä jo luonnollisena olotilanaan. Ja näin aina meditaatiohetkiensä aikaan he pääsevät "lepäämään" ja olemaan ajatusvirrassaan valvetilan vaikutuksen alaisena.

Täkäläinen eläinkunta tarjoaa paljon ihailtavaa ja hämmästeltävää pohjoisten lumikenttien valkonaamalle. Äskeisen venyttelytuokioni keskeytti noin 1,2-1,5 metriä pitkä lisko, joka tuli ruokailemaan samaiselle lammelle kanssani. Oli todella hieno nähdä moinen liskoeläin vapaana luonnossa ja todeta sen olevan yllättävän energinen tapaus jopa keskellä aurinkoista päivää. Eläintarhoissa moiset suomunahat yleensä vain olla möllöttävät ja odottavat seuraavaa eteen tuotua ateriaansa. Tämä kaveri yritti metsästää itselleen kalapäivällistä useaan otteeseen, tosin siinä kuitenkaan onnistumatta.

Matkalla iltameditointiin tapahtui jotain uskomattoman ihanaa. Pidimme Lauran kanssa hetken toisiamme käsistä ja tuntui kuin pallosalama poikineen olisi virrannut lävitseni. Näin hyvällä mielellä on kiva mennä nukkumaan. Adios.

6. päivä - 6.3

Nukuin taas huonosti huolimatta eilisillan hyvistä fiiliksistä. En oikein tiedä, mistä on kyse. Betonisängyn kanssa alan olla jo varsin sinut, joten jokin muu häiritsee nukkumistani. Outoa. No, viisi yötä jäljellä eli voiton puolella ollaan. Muuten olo täällä on varsin lokoisaa. Istumista, omia puhdetöitä, liikuntaa ja syömistä. Osa porukasta on alkanut jeesustelemaan oikein urakalla ja esittämään maailman parasta ihmistä. Mitään voittajaa täällä ei julisteta, joten mielestäni moinen käytös on aivan turhaa. Ystävällisyys on asia erikseen mutta jo lapsikin erottaa sen esittämisestä.

Aamulla jaettiin nuhteita miesten heräämiselle ja puhuttiin materiasta yleensä. Koko heräämisprosessi on typerä. Ylös tulisi nousta puolta tuntia aikaisemmin, kuin 200 metrin päässä olevassa hallissa pitäisi olla kädet ja jalat ristissä. En ihmettele yhtään, että porukka jää venyttämään nousemistaan.

Materiasta puhuttaessa tunsin pienen viillon sydämessäni. Olin näiden oppien mukaan arvostanut entistä autoani selvästikin liikaa. Totesin, että ehkä jatkossa aion pitäytyä hieman halvemman luokan autoissa, jotka eivät tarvitse niin paljon huomiota. Loppujen lopuksi, eihän auto ole kuin kulkuväline. Omista jaloista kannattaisi pitää parempaa huolta. Eli auton vahaamisen sijasta kunnon lenkki ja venyttely olisi varmasti parempi sijoitus pidemmän päälle.

Ryhdyin muutenkin miettimään suhdettani rahaan ja materiaan. Olen tarkka niistä, myönnän. Mutta näen asian myös niin, että jos materiaa on, tulisi siitä pitää huolta. Jos taas päättää elää ilman materialistista omaisuutta, niin hyvä näinkin. Ei tarvitse sitten vanhempana ihmetellä, kun ei ole ensimmäistäkään kuvaa, koska ei omistanut kameraa tai mitään muistoesinettä, koska koki ne joutaviksi. Minä aion jatkaa tällä valitsemallani tiellä, tosin kenties pieni asenteiden rukkaus tietyissä asioissa ei olisi pahitteeksi. Mutta kyllä asia on myös niinkin, että jos haluaa nähdä ja kokea elämää maailman eri aroilla, tarvitaan siihen nyky-yhteiskunnassa rahaa. Ja rahaa saa tekemällä toiselle palveluksia, eli töitä, joista toinen maksaa. Vanhan ajan vaihdantatalous ei enää oikein taida toimia esimerkiksi lentolippuja ostettaessa. Toki yrittää voi. Mutta munkit ja nunnat saavat elää elämäänsä valitsemallaan tiellä, minun tie vie vain eri paikkaan.

Laura yllätti minut aamulla. Aamiaisen jälkeen hän oli piirtänyt meditaatiopaikkani eteen kaksi hymynaamaa ja viisi sydäntä. En tiedä oliko viisi sydäntä vahinko vai oliko idea siinä, että huomenna olisimme olleet tasan viisi kuukautta matkalla. Karkeasti noin 150 päivää yhdessä ja nyt olemme päätyneet 10 päivän meditaatioretriittiin keskelle Thaimaata. Mielenkiintoista. Mitäköhän muuta tulemme vielä kokemaan?

Rivit vähenevät ja bileet paranevat. Miesten asuntolasta lähti tänään omien laskujeni mukaan kolmas osallistuja. Meditaatiohallin tyhjien paikkojen perusteella arvioisin lähtijöiden kokonaismääräksi noin kymmenen, mukaanlukien siis naisten leiristä poistuneet. Vielä neljä päivää. Kuinkakohan moni ehtii vielä poistua ennen päätösjuhlija?

Leirillä vallitseva hiljaisuus on hieman kaksiteräinen miekka. Olen toki itse hiljaa mutta ympärilläni puhutaan jatkuvasti. Ei toki koko aikaa mutta kuitenkin yli toista tuntia päivittäin. Lisäksi päälle ruokarukoukset ynnä muut hiljaisuuden rikkovat turhakkeet. Mielestäni todellisen hiljentymisen kokeminen vaatii täyden hiljaisuuden kaiken puheen osalta, niin kuulemisen kuin sen tuottamisenkin. Tunnen ihmisiä, jotka ovat käyneet vaeltamassa yksin Lapissa. Kun et kuule etkä näe toista ihmistä missään, voit silloin vasta mielestäni kokea todellisen hiljaisuuden.

Laura on laihtunut aivan silmissä. Ilmeisesti tämä kahden päivittäisen aterian ruokavalio ei oikein riitä hänelle. Tunnen Lauran varsin innokkaaksi iltapalan suhteen, jotta hänen ei tarvitsisi mennä nukkumaan nälkäisenä. Itse en ole varmaan laihtunut lainkaan. Mielestäni ruokamäärät ainakin itselläni ovat jopa hieman ylenpalttisia, kun ottaa huomioon täällä kulutettavan päivittäisen energiatarpeen. Istuminen kun ei ole sitä raskainta työtä.

7. päivä - 7.3

Lupasin olla marisematta ruoasta. Mutta aamiainen on alkanut tulemaan korvista ulos. Joka ikinen aamu samaa riisipuuropataa mitäikinäonkaan. Syön silti sen aivan kiltisti mutta itseasiassa jo eilisestä lähtien olen syönyt aamiaisella vain pienen annoksen ja täyttänyt sitten lounaalla kupuni monipuolisemmilla aterioilla. Lounaat ovat olleet erittäin hyviä, itseasiassa eilen oli mielestäni paras lounasruoka toistaiseksi. Innolla odotan tulevia lounasaterioita, mitä keittiön tädit meille kehittävätkään?

Voin myöntää ihan rehellisesti, että täällä on melko tylsää. Elämä on toki helppoa ja ihan kivaa mutta jatkuva istuminen on todella puuduttavaa. Ehkä tunne ei olisi sama, jos olisin saanut jotain irti meditoinnista. Mutta kun en ole. Pääsen syvähengityksissä ehkä viiteen kunnes apinamieleni valtaa minut jälleen. Ja taas alusta... yksi... kaksi... kolme... Olen toki kehittynyt valveunien näkemisessä mutta en koe niistä olevan suuremmin hyötyä. Pengon menneisyyttäni enkä anna asioiden olla. Tulevaisuutta on toki kiva pohtia mutta 10 päivää on siihen hieman liikaa. Olen myös kehittynyt venyyydessä istumisen suhteen. Paikat eivät enää puudu niin nopeasti. Sinällään hyvä kyky, että on taas helpompi matkustaa pitkiä matkoja ahtaissa turistibusseissa.

Osa leiriläisistä on täällä selvästi jostain muusta syystä, kuin meditoinnista ja sen harjoittamisesta. Luulen parin olevan ainakin omatoimisessa katkaisuhoidossa alkoholista tai tupakasta, koska kumpaakaan täällä ei saa käyttää. Lisäksi alueen lähisaaret ovat varsinaisia bileparatiisejä, joten pidän myös mahdollisena jonkun tulleen tänne vieroittamaan itseään edellä mainituista ennen loman päättymistä ja arkeen palaamista kotimaassaan. Jos tänne olisi tullut vain lepuuttamaan hermojaan uuvuttavan pitkän talven jäljiltä ilman aikomustakaan meditoida, ymmärtäisin senkin. 50 eurolla saa kuitenkin täyden ylläpidon 10 päivän ajaksi. Edullista.

Kokeilin tänään Lauralta oppimaani jooga-asentoa. En voi tietenkään olla täysin varma, miksi hän viettää siinä pitkiäkin aikoja kävelymeditaatioiden yhteydessä mutta luulen tietäväni syyn. Yhdellä jalalla seisominen tekee todellakin eetvarttia pitkien istumasessioiden jälkeen ja toisen jalan koukistaminen toiseen kiinni on paras tapa seisoa yhdellä jalalla pitkiä aikoja.


Yhden jalan yhdistetty joogaus- ja meditointiasento

Olen yllättänyt tänään useita ihmisiä puhumasta. Viikko takana, meditointi ei onnistu, niin ymmärtäähän sen, että pitää kaverin kanssa käydä asiaa läpi. Itse olen ollut nyt reilun viikon puhumatta sanaakaan. Lauran kanssa emme ole puhuneet mitään emmekä toivottavasti lankeakaan siihen ansaan. Jos spekuloisin asiasta tulisiko Laura tälle leirille uudestaan, niin vastaisin kyllä. Mutta ilman minua. Luultavasti ilman ketään kaveria, jolloin keskittyminen olisi helpompaa. Eikä myöskään ihan seuraavien lähivuosien sisällä, vaan joskus ajan saatossa. Ja hän ei tulisi niinkään pelkästään harjoittelemaan meditointia vaan myös rauhoittumaan. Katsomaan kuinka ruoho kasvaa ja perhoset tekevät pesiään.

Illalla sitten mekin sorruimme. Laura sanoi minulle "Moi", kun kävelin hänen luokseen. Ajatukseni oli vain käydä istumassa hetki siinä vieressä puhumatta mitään mutta nyt kävi näin. Pidimme sitten lyhyen tilannekatsauksen ja totesimme olevamme useastakin asioista samaa mieltä. Lisäksi oli ihan kiva vain puhua pitkästä aikaa. Laura kertoi kuinka naisten leirissä puhutaan jatkuvasti ja rikotaan sääntöjä muutenkin. Miehiä en ole tavannut puhumasta paria tapausta lukuunottamatta mutta miesten keski-ikä leirillä on myös selvästi korkeampi kuin naisten. Meditaation osalta emme kumpikaan ole edistyneet sen kummemmin mutta tunsimme silti olomme rauhallisemmiksi. Sovimme lopuksi, että jatkamme loppuleirin kuten olimme alkuleirinkin olleet, eli olemalla hiljaa. Myös toisillemme.

8. päivä - 8.3

Joukkopako. Sillä alkoi leirin kahdeksas eli kolmanneksi viimeinen päivä. Miesten leiristä kamansa pakkasi arvioilta noin viisi miestä, mukaanlukien rakas piereskelevä naapurini. Oikein ikävä tulee häntä. Tosin oli hänessä sopiva ripaus viihdearvoakin, kun seurasi hänen edesottamuksiaan leirin aikana. Totta puhuakseni mietin itsekin lähtemistä tänään aamulla. Eilisen puhumisen jälkeen tämä ei ole enää tuntunut niin jännittävältä. Tiedän jo miten Lauralla on mennyt ja mitä hän on tehnyt. Enkä lisäksi usko, että oppisin meditoimaan kahdessa ja puolessa päivässä. Mutta sovimme kuitenkin jatkavamme loppuun asti, ihan vaikka vain joogan vuoksi.


Rakkauskirje naapuriasuntolan vetävimmältä mimmiltä

Aamulla meille opetettiin taas hieman uskomattoman kuulloisia Buddhan oppeja. "Jos jokin ei ole vielä rikki, kyllä joku sen rikkoo." Eli materialla ja sen kunnolla ei ole mitään arvoa, koska hajoavathan ne kaikki kuitenkin joskus. Minkäköhän takia täällä sitten painotetaan pitämään kaikista luostarin esineistä ja asioista niin hyvää huolta? Kyllähän ne vielä joskus hajoavat. En aina ihan ymmärrä näiden opetusten tarkoituksia mutta syy voi olla myös huonoissa käännöksissä tai huonoa englantia puhuvien nunnien artikuloinnissa. Tottakai edellisen opetuksen voi miettiä niin, että tällä hetkellä eikä millään asialla tässä hetkessä ole mitään merkitystä ikuisuuden kannalta. Mutta tuohon ajattelumalliin en aio taaskaan lähteä. Enää pari päivää ja hyvästit tälle paikalle.

Hahaa, loistouutisia! Huomenna on vain yksi ruoka: vahvistettu aamiainen. Syy tähän on kuulemma se, että tutustuisimme munkkien elämään ja eläisimme kuin he. Mitä seuraavaksi? Kaikki leikkaavat päänsä kaljuiksi? Sikäli outo asia, että alkuhaastatteluissa nimenomaan painotettiin, että ruokia on vain ja ainoastaan tasan kaksi kertaa joka päivä. Ja nyt yhtäkkiä onkin vain yksi. Mielestäni joku on syyllistynyt sopimusrikkomukseen. Asialla ei ole minulle niinkään merkitystä mutta olen hieman huolissani Laurasta. Mietin jo pitäisikö antaa hänelle vinkiksi pihistää huomiselta aamiaiselta hieman ylimääräistä itselleen, jota hän voisi sitten myöhemmin päivällä syödä. Ihmiset päivittelevät huomista ohjelmaa likimain ääneen täällä, ihan kuin kyseessä olisi joku suurempikin asia. Kuten vaikka Berliinin muurin murtuminen tai Matti Nykäsen lyhyt ura aikuisviihteen parissa. Hoh.

9. päivä - 9.3

Tänään tarkastelemme elämää munkkina. Syömme vain yhden kerran aamulla. Tosin aamiainen on kuulemma tavallista täyttävämpi ja sillä pitäisi siis jaksaa huomiseen saakka. Saattaa huomisaamun joogatunnilla olla hieman väsyneitä käsiä ja jalkoja. Tämän aamun joogatunti ei mennyt ohjaajalla aivan putkeen. Hän unohti muutamat liikesarjat välistä ja muutenkin toiminta oli väsyneen epävireistä. Väsymys alkaa näkymään ihmisten kasvoilla pikkuhiljaa. Mustat silmänaluset ja rehottavat parransänget kertovat, että olemme olleet täällä jo tovin.

Aamun istumameditoinnin aikana en kyennyt oikeen keskittymään ja pyörin kuin väkkärä penkilläni. Yhtäkkiä näin Lauran viittelöivän minulle viherkentän suunnasta. Pakkasin kassini ja kävelin hänen luokseen. Mietin matkalla että onkohan kaikki hyvin vai mikä on kyseessä. Laura oli tullut siihen tulokseen, että voisimme poistua paikalta. Komppasin hänen ajatuksiaan sillä tässä vaiheessa kaikki tuntui vielä kivalta ja retriitistä jäisi hyvä maku suuhun. Sovimme yksityiskohdista ja painuimme omille teillemme siivoamaan asuntomme ja pakkaamaan tavaramme. Muiden leiriläisten istuessa munkkien lailla meditaatiohallissa aamiaisen jälkeen, kannoin tavarani luostarin porteille, hain passini ja kiitin henkilökuntaa leiristä. Huomasin myös, että monet muutkin olivat päättäneet poistua tänään. Hiljaisuus oli nyt virallisesti päättynyt ja sain puhua.

Yhteenveto retriitistä

Retriitti kaiken kaikkiaan oli mielenkiintoinen kokemus. Ajattelin paljon ja sain olla omissa ajatuksissani ihan ajan kanssa. Mitään sen suurempaa hiljaisuutta en kokenut. Viikko Lapissa yksin vaeltaessa antaisi varmaan moninkerroin enemmän hiljaisuuden ja hiljentymisen osalta kuin tämä retriitti. Ihastuin joogaan ja aion ehdottomasti jatkaa sen harrastamista elämässäni. Nukkumiseen betonisängyllä aloin jo tottumaan ja ruoatkin olivat pääasiassa varsin maukkaita ja ravitsevia. Hintaansa nähden siis varsin mielekäs kokemus, tosin ehkä hieman liian pitkä. Viikko olisi ihan riittävästi. Mitään suurempia vastauksia omaan elämääni en löytänyt, jatkan siis niiden etsimistä maailman aroilta.


Simo


Lauran ja Simon yhteiset plussat ja miinukset retriitistä

+ rentoa olemista
+ parantaa selän lihaskuntoa
+ oppii joogaamaan
+ notkistuu
+ saa koetella omia rajojaan
+ lieväkin hyönteiskammo katoaa
+ parantaa itsekuria
+ parisuhde virkistyy

+/- nälkä, väsymys

- liikaa meditointia päivässä alottelijalle
- turhan tiukat säännöt ja päiväohjelma
- turhautuminen ja pitkäveteisyys

6 kommenttia:

  1. Your eyes are full of hate 41. That's good. Hate keeps man alive. It gives him strength.... eli ei mitään uutta sen saralta ;)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa todella mielenkiintoselta, oli erikiva vertailla teidän näkemyksiä ja tuntemuksia. Tuli sellainen tunne, että tuota hiljaisuutta täytyy päästä vielä kokeilemaan, joko sitten Lapissa tai Thaimaan lämmössä. Täällä jäisessä ja loskaisessa Suomessa saa hyvin kulutettua aikaa teidän blogin parissa, unelmoiden trooppisesta lämmöstä ja luonnosta.. Kyllähän tämäkin on ehdottomasti hyvää valmentautumista yo-kirjotuksiin. Mahtavaa reissunjatkoa teille, nauttikaa. Ja puhallelkaahan niitä lämpimiä tuulia hieman tännekin :)
    - Iiris

    VastaaPoista
  3. Toi ei olis ainaskaan mikään meitsin juttu....

    VastaaPoista
  4. Kiitos hienoista päiväkirjoista! Oli mielenkiintoista lukea mitä ajattelitte ja kuinka alkuvaikeuksien jälkeen meinasitte tottua touhuun. Rakkauskirje pyykkinarulla oli suorastaan pakahduttava.

    Hyvää jatkoa ja toivottavasti saatte lisää upeita kokemuksia matkallanne!

    Vähän jo teitä kotiin odotellen,

    Tahko

    VastaaPoista
  5. Kiva lueskella teidän juttuja. Retriitti kuulosti muuten mainiolta kokemukselta, mutta ne ötökät... Itekin oon tohon joogaan hurahtanut, tekee kyl hyvää.

    Kivaa matkan jatkoa!
    -Eeva-

    VastaaPoista
  6. Tuota oliskin kiva kokeilla, mielenkiintoista...
    Hyvä idea tuo päiväkirjan pito, oli kiva vertailla päivien etenemistä =)

    -Miikka

    VastaaPoista