perjantai 13. heinäkuuta 2012

Krk- ja Cres-saaret, Kroatia

Vaarilla on saari

Cresin saarta on asutettu jo kivikaudesta lähtien

Kroatia on kuuluisa rantalomailukohde lempeän ilmastonsa, pitkän rantaviivansa sekä mittavan saariryppäänsä ansioista. Rikkonainen rantaviiva ja pienet suojaisat rannat ja puokamat lienevät vaikuttaneet siihen, että rantapusikon takana voi vilahtaa muutakin, kuin pelkät simmarit. Kroatiasta on nimittäin muodostunut ajan saatossa (saksalaisten) nakuilijoiden mekka. Ilmiö ei ole uusi, sillä jo viime vuosisadan alusta alkaen ovat nakinheiluttelijat pyhiinvaeltaneet Kroatian ranoille sankoin joukoin. Me emme kuitenkaan arkoina ja häveliäinä uskaltautuneet näiden viuhahtelevien naturistien iloiseen joukkoon vaan suuntasimme keskiviikkona 6.6. konservatiivisemmille turististirannoille, joita löytyi Krkin saarelta.


Leevin ensimmäinen kosketus kiinteään ruokavalioon

Kasvintunnistustehtävä

Leevi tutustui uteliaana uima-altaan viileään veteen mutta piti äänihälytyksellään huolen siitä, ettei kriittinen raja ylittynyt

Saapuessamme etukäteen varaamallemme hotellille, huomasimme, että se sijaitsi keskellä ei-mitään. Koska olimme kuitenkin volkkarin onnellisia osa-aika omistajia, pääsimme sujuvasti ajelemaan saarella. Vaikkakin Krk on Kroatian suurin saari, ei sillä ollut sen kummempaa tarjota lukuunottamatta saaren kärjessä sijaitsevaa nimensäveroista Baskaa, jossa massamatkailun eksotiikasta saa nauttia täysin siemauksin etenkin kesäkuukausina kansanvaelluksen huipentuessa. Ennen lomaa kannattanee käydä pieni itsepuolustuskurssi, koska pyyhepaikastansa saa varmasti taistella Baskan kapealla rannalla. Jos kuitenkin pidät hulinasta ja aurinkorasvankatkuisista, pyyhkeesi kulman päällä löhöävistä kanssamatkustajista, on Baska ihan virkeän oloinen aurinkolomakohde.


Keskikesä, keskieurooppalaiset, keskikaljaa, keski-ikäisyyttä, keskinkertaista

Rojukojut ja halpaa kaljaa tarjoavat kuppilat täplittivät Baskan rantaviivaa

Periä avaimiin

Baska t-paita

Jäätelöt ovat maukkaita Kroatiassa

Terveiset lapsuudesta

Peter Panille kävi lopulta kuitenkin niin kuin kaikille muillekin: hän kasvoi aikuiseksi. Peter perusti "Panin Silliä Oy"-nimisen firman ja osti kalastusaluksen

Tervemenoa Baskalle

Koska Krkin saari osoittautui hienoiseksi pettymykseksi, suuntasimme seuraavana päivänä toiveikkaina autolautalle, joka vei meidät viereiselle Cresin saarelle. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että nämä kaksi saarta ovat keskenään kuin yö ja päivä mm. korkeuseroiltaan. Siinä missä Krk on lättänä kuin pannukakku, ovat Cresin korkeuserot huimat ja jyrkkien rotkojen reunalta saa ihailla merimaisemia. Ihastelu on kuitenkin mahdollista vain matkustajalle, koska Cresin kapeilla serpenttiiniteillä ei ajajan katseen kannata alkaa harhailemaan tai tuloksena saattaa olla R.I.P.


Liput ja lautta

Peruskorjattu tie ja nyt mukana myös kaide!

Saarella silmiinpistävintä oli jokapuolella näkyvät kivistä kootut aidat, jotka reunustivat teiden varsia ja risteilivät muutenkin siellä täällä ympäri saarta luoden mystisen ja jopa omituisen ilmapiirin. Syynä näihin hikeä ja lihaskramppeja vaatineisiin aitarakennelmiin on Cresillä tuhat vuotta sitten aloitettu lampaiden kasvatus. Saarella on ihkaoma lammasrotunsa, joka on sopeutunut alueen jyrkkiin rinteisiin. Muutama vuosikymmen sitten Cresillä oli vielä 100 000 lammasta mutta nyt siellä on enää  noin 15 000 määkijää. Syynä rajuun lammasmäärän laskuun ovat härskit villisiat, joita saarelle on istutettu metsästettäväksi. Röhkijöiden määrä on noussut viime vuosina nopeasti ja koska lampaat ja etenkin karitsat ovat niiden suurta herkkua, ovat tuhannet villapallot päässeet hengestään possujen toimesta. Tämä sikailu on aiheuttanut myös hanhikorppikotkan uhainalaistumisen, koska lampaiden vähenemisen myötä myös niiden raatoruoka-apajat ovat vähentyneet. Kun lampaita ei ole enää laiduntamassa, on alue alkanut myös puskittumaan katajien vallatessa avoimia niittyjä.


Cres on mystinen ja harvaan asuttu saari, joka kätkee sisälleen tarinoita tuhansien vuosien ajalta. Onkohan kivien kantelu ollut Cresillä muinainen kuntoilumuoto?

Olikohan ovimiehellä villapalloille oma narikka?

Retki kivimaahan

Saaren pohjoisosaan Belin kaupunkiin on perustettu korppikotkien suojelukeskus. Maksoimme rapsakan sisäänpääsymaksun siitä, että saimme katsella muutaman kopeissansa kököttävän raadonsyöjän pershöyheniä. Onneksi pääsymaksun sanottiin menevän lyhentämättömänä suojelutyöhön, joten lompuukin keveneminen oli tällä kertaa perusteltua.


Belin kukkula

Etsi korppikotka lintuakvaariosta. Hyödyllinen knoppitieto: eltaantuvan, kärpäsiä kuhisevan lihaklöntin innostamana korppikotkat saattavat kiihdyttää jopa 120 km tuntivauhtiin

Belin alueella oli lukuisia lehdettömiä puita. Syyllisiksi paljastuivat massiiviset toukka-armeijat, jotka olivat ahmineet puiden lehdet

Pistäydyimme lounaalla Cresin kaupungissa, jossa italialaisvaikutus näkyi vahvasti

Cresin kaupunkikuvaa

Pienen pojan silmät kertovat päivän olevan jo pitkällä

Iltapäivällä ajoimme Lubeniceen, joka on rotkon reunalla keikkuva puoliksi hylätty ikivanha kylä. Lubenicessa aika tuntui olevan jollain kumman tavalla pysähtynyt. Nykyisiä asukkaita on enää alle 20 ja hekin tuntuvat olevan jo ehtoopuolella elämää, joka lienee kuitenkin ollut antoisaa, jos on uskomista pienen huppelin voimaan; törmäsimme paikalliseen mummoon, joka kaupitteli hanakasti itsetekemäänsä viiniä.


Iäisyys Lubenicessa saa ajan tuntumaan mitättömältä

Viinimummon tislaamo

Ei tainnut Leipuri Hiiva olla enää kotona

Ja vuosiluku on...?

Kukat kukkulalla

Koko Cresin saari on todella erikoinen paikka. Näimme koko päivän aikana ainoastaan kaksi varjossa piileskelevää lammasta, vaikka niitä asustaa saarella tuhansia (tosin piileskely todella kannattaa, jos ei halua päätyä sian lounaaksi). Muutenkin saari tuntui olevan monelta osin autioitunut. Epätodellisilla maisemillaan ja kylillään sekä ainutlaatuisuudellaan Cres päihitti naapurinsa Krkin sata-nolla.


Näkymä Cresiltä Krkin suuntaan

Terpat kotiin

Tämä kaveri tarrautui Simpan olkapäähän aiheuttaen näin "lievän" hämmingin


Laura, Simo ja hengessä mukana Leevi


Automainos




Plussat ja miinukset Krk- ja Cres-saarista

+ Cres

- Krk














Säilykkeet säilyvät

Veneitä lillumassa

Autiotaloa vartioi vihreä kaveri

Autotien vieressä kasvoi sämpylöiden rakennusainetta

Jättivoikukka (ja kyllä, yritimme puhaltaa noita siemeniä ilmaan siinä onnistumatta..)