tiistai 2. joulukuuta 2014

Sarek, Ruotsi

Vaellus Keski-Maahan

Saksan taisteluista selvittyäni oli aika orientoida oma sisäinen kompassini festivaalielämän täydelliseen vastakohtaan: erämaavaellukseen Pohjois-Ruotsissa. Lähdin oman lippukuntani mukaan vaellukselle Sarekin kansallispuiston alueelle. Vaellusta oli suunniteltu jo pitkin kevättä ja kesää enemmän ja vähemmän intensiivisesti. Torstaina 21.8.2014 kaikki oli kuitenkin valmiina ja autot pakattuina, joten siirtykäämme tästä yli 12h automatkan yli suoraan Keski-Maan porteille eli Stora Sjöfalletin kansallispuistoon.

Kertomus edetköön tällä kertaa kuvien muodossa.


Ajomatka Vantaa - Sarek on noin 1200km.. ajoimme matkan kahdessa osassa yöpyen tulevan ydinvoimalan reaktoripesän päällä. Perillä Sarekissa olimme noin klo 15 paikallista aikaa, josta reilun tunnin säädön päätteeksi pääsimme liikkelle kohti odottomattomia seikkailuja

Rinne nousi puurajan yläpuolelle varsin nopeasti ja kulku oli ajoittain jopa vaivalloista, mutta puurajan jälkeen kulku helpottui ja nopeutui. Tai näin ainakin luulin...

Ensimmäinen ilta ja yö meni varsin ristiriitaisissa tunteissa. Nousu ensimmäisen mäen päälle oli rehellisesti sanoen pidempi ja rankempi kuin mitä olin luullut. Toisaalta tästä pelon sekaisista ajatuksista oli helppo päästä pois katsomalla vain ympäröivää maastoa ja miettimällä tulevia kokemuksia

Vaellusryhmämme koostui yhteensä kahdeksasta ihmisestä ja olimme jakaantuneet kolmeen teltta- / ruokaryhmään. Kun yleisesti laatu korvaa määrän tai päinvastoin, niin tällä kertaa laadun ja määrän tulo oli jotain käsittämättömän hienoa

Nepalissa yksi pieni sherpa olisi kantanut helposti pari-kolme Savotan putkirinkkaa otsallansa.. Halusin kokeilla, miltä sherpaaminen tuntuu suomalaiseen kantojuhta -tyyliin

Jääkauden jäljet

Toinen päivä ja kilometrejä takana noin 15. Maasto oli ajoittain lohkareista ja ajoittain vielä lohkareisampaa. Montaa askelta ei päässyt ottamaan samalla pinnalla


Perä jää. Niin jäi myös tällä kertaa ja ryhmittymä "Sikariporras" löysi toisensa jo vaelluksen alkumetreillä

Hilla eli lakka eli suomuurain.. eli rubus chamaemorus. Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Kiveä kiven perään

Kassun taukomaisemat

Yksi monista kukkuloista ylitetty

Osuimme harvinaisen kuivana kautena Sarekiin. Olin kuullut huhuja ylittämättömistä joista ja puroista ja tämän tyyppisistä "pikaylityksistä" ei puhunut kukaan. Toki vaaraa piilee näissäkin: leväpeitteiset kivet saattavat olla todella liukkaita ja lisäksi kivet saattavat pyörähtää alta suhteellisen helposti

Vacciniumin sukuun kuuluva vaccinium vitis-idaea, eli kotimaisemmin puolukka

(Ruotsin-)Lapin (loppu-)kesä

Kassu kävi sarveilemassa

Saksalainen vuoristoupseeri Nicholai

Pilvien tasalla

Sikariportaan ryhmäkuva

Siirtyminen seuraavaan laaksoon

Makko ja matkanjohtaja Mika suunnittelevat reittivalintaa

Ryhmä "Vantaan Metsänkävijät"(?) ja taustalla Áhkká-tunturi

Laskeutuminen Keski-Maahan eli Sarekin puolelle

Guhkesväggen laakso (klikkaa kuva isoksi)

Märkään aikaan tämä olisi todella märkää. Nyt tarkalla askelluksella selvisi kuivin jaloin

Himmeävilla eli eriophorum brachyantherum tuulessa

Tärkeintä ei ole määränpää vaan itse matka

Ensimmäisen suuremman ylityksen alttarilla. Sarektjåhkkålta laskeva jäätikköpuro oli sedimenttisen sameaa ja jäätävän kylmää

Kylmä aamu toi maahan huurteen

Pieni leirimme suuressa maailmassa

Tunturisopuli ei käynyt taistoon, eikä lajitoverien invaasiosta ollut tietoakaan. Kenties ei ollut käynnissä se sopulivuosi?

Áhkká eli tutummin Akka-tunturi

Matkanjohtajan mietintätauko

Nousu Nijakin satulaan oli jyrkän kivikkoinen kokemus

Lepotauko

Nijakin satulan alla

Jäätikköinen hiekkaranta

Viimeiset silmäykset Stora Sjöfalletin puolelle

Lounastauko Nijakin satulassa. Taustalla näkyvä "pieni" lumettuma oli oikeasti kymmeniä metrejä korkea ja paljon vaikeampi kuin voisi luulla... ainakin vanhoilla ja kuluneilla kengillä

Saksalainen vuoristoupseeri Nicholai Nijakin edessä

Nijakin satula ylitetty
Tässä vaiheessa luulin vielä kiipeäväni kuin tuosta vaan Nijakin huipulle

Nijakin rinteellä, huippuryhmä liikkeellä

Jätin viimeisen legin hieman rohkeampien soturien valloitettavaksi. Piti ottaa lakki vaan nöyränä käteen ja todeta, että tällä kertaa Nijakin huiputus ei ollut saavutettavissa omalla kohdallani

Jos joku luulee että Nijakille kiivetään kuin puistossa kävellen, ei totuus ihan näin ole. Huipulle meno on pelkkää irtokiveä irtokiven perään. Kevennetty huippuryhmä harjalla kuvan vasemmassa reunassa

Toisen ryhmän suorittaessa huiputusta, jäimme alemman huippuryhmän kanssa tukiasemaan odottamaan huiputtajien paluutta. Laadimme mielikuvaharjoitteitta mahdollisista loukkaantumisesta ja miten toimisimme sellaisen kohdatessa.. toki aikaa jäi myös hieman mielen puhdistamiselle Babylonin murheista

Huippuryhmä (Kassu, Makko ja Julius) laskeutumassa Nijakin huipulta

Alhaalla Nijakin juurella luonto näyttäytyi kauniina

Auringonlaskun aikaan pisti hymyksi

Auringonlaskun jälkeen Rouhtesvågge näytti kuin pieneltä kaupungilta

Aamulla pää oli hieman raskaampi kuin muina aamuina mutta pidennettyjen aamutoimien päätteeksi pääsimme jatkamaan matkaa kohti etelää. Olimme tässä vaiheessa reitin etäisimmässä pisteessä, joten 0-lenkkiä kierrettäessä tästä eteenpäin kävelisimme koko ajan takaisin kohti autoja. Johtuiko eilisestä ryhmän tiedotustilaisuudesta vai mistä, mutta aistin hieman hiljaista apeutta ryhmässä tässä vaiheessa.. suunta oli kuitenkin kotiin päin

Poromiesten kämppä

Rouhtesvåggen matalia joenuomia

Makko tutkii ylityskohtaa

Jäätikkövirta

Poroperhe

Hätäaseman vieressä oli myös toisenlainen hätäasema

Ruohtesvåggeä kuljetaan ilmeisesti yleensä enemmän etelästä pohjoiseen, sillä varoituskyltit sillan painorajoituksesta olivat vain eteläpäässä. Siltalaudat olivat varsin kevyttä tekoa ja pudotus sillalta olisi tarkoittanut varmaa kuolemaa alla virtaaviin kuohuihin...

Luonnon omaa taidetta

Kasvissyöjän leukaperät

Poropariskunta

Toisia vaeltajia. Vasta ylitettyämme Nijakin satulan näimme muita ihmisiä. Ilmeisesti Sarekin massiivinen länsipuolinen laakso on suositumpaa vaellusaluetta kuin itäpuolinen laakso Stora Sjöfalletin puolella

Käännös tiukasti itään ja viimeinen laakso Sarekin puolella alkamassa

Tunturisirkka eli hepocattimus arctis. Tai sitten ei

Tällaiset ylitykset saavat hymyn huulille

Tunturimarjaa

Takaisin Stora Sjöfalletin puolella. Auton pystyi lähes näkemään

Virallisesti "tois pual jokkee"eli jäähyväiset Sarekille

Mordor ja Minas Tirith

Mustikka eli vaccinium myrtillus. Tätä luonnonherkkua oli ajoittain saatavilla niin paljon kuin käsi suuhun ehti lapioida. Aasialaiset marjanpoimijat eivät ole siis vielä ehtineet kaikkialle

Palauttuamme Stora Sjöfalletin puolelle oli maaruska jo alkanut

Takaisin puurajan alla

Stora Sjöfalletin kansallispuiston maisemia

Kääpiöt olivat unohtaneet kaivoslamppunsa?

Jennin taidonnäyte taukopaikan monista mahdollisuuksista

Poromiehiltä oli jäänyt poronraato erottelualueen tuntumaan

Näillä kengänjäljillä kohti seuraavia seikkailuja. Iso hatunnosto vielä vaellusseuralle! Kiitos.


Simo



 Sarek oli:

- 92 km
- unohtumaton kokemus
- ensimmäinen kerta muttei viimeistä kertaa